perjantai 3. kesäkuuta 2011

Maalailua

Niin kuin edellisessä postauksessa uhkasin, tällä kertaa puhutaan raksasta ja sisutamisesta. Tipun huone sai seinämaalin jo keväällä, silloin kun koululta vielä kerkesin maalailla. Viime viikon maalailujen jälkeen Tipun huoneessa näyttää tältä:
Ensin on piirretty eläimet videotykin avulla ja maalattu. Sen jälkeen vetelin vapaalla kädellä tuon puun oksineen. Tänään sitten Tipun kanssa yhdessä töppäiltiin sablonilla kukkia vielä viimeiseksi silaukseksi. Kenelläkään ei kuulemma ole yhtä ihanaa huonetta!
Tipun huoneen yksi seinä maalattiin turkoosiksi, siihenkin töppäsin muutaman kukan koristeeksi. Ja juu, kyllä turkoosi on Tipun lempiväri.
Pupun huoneen värimaailmaksi valikoitui paahteiset savannivärit. Siellä seinällä tallustelee nyt reilut kaksi metriä korkea kirahvi. Pupun mielestä kirahville pitää saada vielä täplät, sen nimi kun on kuulemma Täplä eikä Täplätön. Äidin mielestä kirahvi pärjäisi mainiosti näinkin. Aika näyttää, kumman linja pitää.
Käsitöiden puolelta ei ole juuri mitään valmista esiteltävää. Valmista tulee, kunhan jonain päivänä saan aikaiseksi raahata ompelukoneen kaapista tuvan pöydälle ja käydä korjausta odottavan vaatekasan kimppuun. Raksalla ja pihalla olisi niin paljon muuta mukavampakin työtä kuin vetoketjun tai kuminauhan vaihto. Mutta jonain päivänä sitten! Tällaista on kuitenkin työn alla, värejä piisaa näissäkin, samoin kuin myös raksalla.

Ei kommentteja: