tiistai 30. kesäkuuta 2009

Myssyjä ja mekkoja

Poika parani ja päästiin lauantaina lättähatulla Suolahteen. Oli kiva päivä. Tein tytöille varta vasten reissun tyyliin sopivat mekot. Mekot on tehty essun kaavalla Muotimuksu-lehdestä numerosta 2/1998. (Sitä vaan ihmettelen itsekin, että muistin, että kyseisessä lehdessä on tämän tyylisiä vaatteita.) Kankaan löysin keväällä kirppikseltä ja se riitti juuri Tipun 122 senttiseen ja Pupun 86 senttiseen mekkoon. Kuvassa tytöt istuvat lättähatun penkillä ja leikkivät Tipulle reissusta ostetulla Pets-kalalla.
Tuttavapiiriin on tulossa parikin vauvaa ja neuloin siltä varalta pari myssyä. Ruskea on tehty Cottonin ja oranssi Bambun jämistä.
Työmaalla on valettu lattioita ja pahvitettu seiniä. Isäntä on aloitellut väliseinien runkoja.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kaikenlaista projektia

Menin sitten hankkiutumaan kouluun. Tänne. Syksyllä nähdään, miten sovitetaan yhteen lasten hoito, rakentaminen ja opiskelu. Ja tietenkin käsityöt. Ei tule ainakaan aika pitkäksi.
Lähetin Taika-lehden kilpailuun Tipun "kyllä käsityöihmisenä on mukavampaa kuin tavallisena ihmisenä"-kommentin höystettynä lyhyellä kehyskertomuksella. Juttu julkaistiin muiden ohessa Taika-lehdessä ja arpakin läiskäisi kohdalle pienen palkinnon. Hauskaa! Sen verran harvoin sitä mitään voittaa.
Poika on sairastellut. Korkeaa kuumetta ja kaulalla kumma patti. Terveyskeskuksessa käytiin pariinkin kertaan. Nyt näyttää siltä, että kyseessä on (vain) ärhäkänpuoleinen virusinfektio. Kuume ei ole tänään enää noussut, toivotaan, että tilanne ei huonone. Lauantaina oli nimittäin tarkoitus mennä Suolahden Wanhalle asemalle ihmettelemään höyrylaivoja ja vanhoja junia.
Virkkasin kameralle pussukan ja huovutin sen sitten pyykinpesukoneessa.
Neulottu pinta näyttää menettävän pintarakenteensa helpommin kuin virkattu, kun sitä huovutetaan. Molempia tapoja olen kokeillut tämän langan kanssa. Tykkäisin kyllä, että pinta saisi huopua niin, että silmukoita ei näkyisi. Puikot käteen siis!
Raksalla nakerrellaan pikku hiljaa. Alakerran lattiat on valettu, siis keittiö, khh, kylppäri, sauna, tuulikaappi ja WC. Ja lattialämmitysputket tietenkin paikallaan niiltä osin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Ikimuistoinen juhannus

En liioittele yhtään, jos sanon, että tämä juhannus muistetaan. Ensimmäinen saunanlämmitys uudessa kodissa on jo sinällään merkkitapahtuma. Hyvät oli löylyt ja tilaa oli tarpeeksi. Ensimmäisen vastanikin kävin vääntelemässä myräkkätuulen kaataman koivun oksista. (Toiseen vastaan jäi vielä parannettavaa...) Varsinainen uutinen olikin sitten, kun saunan jälkeen mökkivuokralainen soitti. Olivat lämmittäneet savusaunaa. Lopputulos oli ollut makoisten löylyjen sijaan komea kokko. Sitä olikin sitten sammutettu palokunnan voimin. Ja mökkiperän juhannuksen ratoksi vielä toinen paloautoista oli ajanut ojaan ja kaatunut kyljelleen naapuripellolle. Isäntä tuumasi illalla, että saunojen määrä ihmisellä on näköjään vakio. Toinen valmistui ja toinen paloi. Hyvä kuitenkin, että muut pihan rakennukset säästyivät eikä kukaan loukkaantunut.
No mutta... otin minä kuviakin juhannuksen aikaan. Täällä sitä saunottiin. Kuva ei ole lavastettu.
Anoppi osti uuteen saunaan laudeliinakankaat. Kangasta oli niin paljon, että tein liinat sekä istuma- että jalkalauteen suojaksi. Aplikoin istumalauteiden liinoihin pepunkuvia ja jalkalauteille taas jalankuvia. Ei tarvitse sitten mittailla, mikä liina on minkä lauteen mittainen. Ja toimivat kuvat samalla piristeenäkin. Tykkään! Mittailin lapsilta jalkoja ja peppuja, niin tuli tässä samalla ikuistettua lasten kootkin.
Juhannuspyhänä ajeltiin vähän sukuloimassa ja paluumatkalla kiepattiin Nokkakiven puiston kautta. Kivaa oli, Tipu saatiin lähtemään kotiin vasta puiston mennessä kiinni. Sopivasti puuhaa tällaisille alle kouluikäisille ja alaluokkalaisille.
Sirkusmuseossa Tipu olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Museossa on mm. pallomeri, sirkusestradi, jossa saattoi esiintyä, ja pikkulaitteita, sellaisia, joita huoltoasemilla on, paitsi että täällä niihin ei tarvitse syöttää kolikoita. Kannattaa ehdottomasti käydä, jos perheessä on alle kymmenen ikäisiä lapsia ja sattuu seudulla liikkumaan. Puistoon on vapaa pääsy, paikan päällä voi sitten miettiä, haluaako ostaa lippuja tai rannekkeita vai käydä vain jätskillä ja kahvilla.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Juhannussaunaan

Juhannusta vietetään meillä raksalla - kuinkas muuten. Juhannuspäivänä taitaa tosin työnteko jäädä meilläkin vähemmälle.
Virkkailin liinan valmiiksi. Malli tähänkin löytyi Kauneimmista käsitöistä, maalis-huhtikuun numerosta. Jostain syystä siinä lehdessä tuntuu olevan monta kiehtovaa mallia. Liina on virkattu koukulla 2,5 kuusisäikeisestä kalalangasta (sitä kun sattui varastoista löytymään). Näin ohuesta langasta ja pienellä koukulla liinasta tuli jotenkin tylsä. Paksummasta langasta, niin kuin mallissa, tulisi näyttävämpi. (Yritäpä arvata, mitä on tekeillä nyt ;)Sitten vähän maalaisromantiikkaa juhannuksen kunniaksi. Mihin tästä ovesta mennään ja mitä siellä tapahtuu?Ovi on meidän vanha navetan ovi, ja siitä mennään entisen karjakeittiön kautta tänne:

Ja täällähän tietenkin otetaan makoisat juhannuslöylyt. Ensimmäiset uudessa kodissa. Isäntä lupasi tehdä tänään vielä kaiteen, jotta lapset eivät putoile lauteilta. Vanha kiuas on kannettu sisälle ja vähän lämmitettykin. Patakin on nostettu saunaan, mutta hormiliitäntä puuttuu vielä. Vesi lämmitetään vielä karjakeittiön vanhassa muuripadassa. Karjakeittiössä on tällä hetkellä hiekkalattia, nostelin sieltä murentuneen betonilattian pihalle. Levittelin vanhoja mattoja hiekan päälle, niin ei tarvitse ihan hiekalla ja betoninmuruilla tallustella pukiessa. Hyvää juhannusta!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kirjoituksia ja koukuttelua

Pupu ja Tipu saivat tuliaisina pienet vihkot ja kynät. Mieleisiä ovat molemmille, Pupu varsinkin on piirrellyt ahkerasti vihkoonsa. Ja moneen muuhunkin paikkaan. Näin.
Tipu on opetellut kirjoittamaan. Yritys on hyvä, kirjaimia jää aika paljon pois välistä ja sananvälit puuttuvat kokonaan. Ja neuvoahan Tipua ei saa. Ei se mitään, syksyllä eskarin aloittavalla on kyllä vielä aikaa opetella. Hyvä Tipu!!
Koukkua olen heilutellut. Tätähän voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, saa nähdä, kuinka kauan vielä viitsin.
Työmaallakin tapahtuu: maalasin navettasaunan lattian, nyt kun vielä saadaan kiuas sisälle ja lauteet tehtyä ja entistä karjakeittiötä, tulevaa saunan pukuhuonetta, siivottua, niin päästään uuteen kotiin juhannussaunaan! Tosin pihasaunaan vielä toistaiseksi. Isäntä on muuraillut sauna-kph-khh-osaston väliseiniä odotellessaan, että puhallusvilla kuivuu.
Viime viikonloppuna käytiin siivoamassa mökki talven jäljiltä. Mökki menee vuokralle täksi kesäksi, ei me siellä ehditä kuitenkaan olla. Isäntä luovutti avaimet tänään.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kukkia ja vauvanpeitto

Vanha omenapuu pihassa kukkii. Ja mahdottomasti kukkiikin! Tästä ylenpalttisuudesta hennoin leikata oksan sisällekin maljakkoon. Uusi Koti on saanut villapaidan. Tai ei ihan kokonaan vielä, ensi viikolla tulevat jatkamaan vielä jonakin päivänä.
Neuloin Cotton Luxus -langan lopuista vauvanpeiton. Koko suunnilleen 45x55 cm, malli on omasta päästä. Reunat ovat kahden krs:n korkuista helmineuletta ja keskustaan tein sydänkuvioita oikeilla ja nurjilla silmukoilla. (Kun oikein tarkkaan tihrustat, niin kyllä ne sydämet sieltä näkyvät.) Vähän muotopuolia noista sydämistä tuli... En viitsi purkaakaan. Mitähän seuraavaksi tekisi? Mitään tarpeellista ei tule mieleen. Täytyy varmaan koittaa keksiä jotain tarpeetonta, mutta kaunista varastosta löytyvistä langoista. Tässä peitto vielä kostutuksen jälkeen kevyessä pingotuksessa kuivumassa.

Tänään on ollut hirmuinen myräkkä. Meiltä meni sähköt poikki siinä kymmenen maissa aamupäivällä. Takaisin tulivat neljän jälkeen. Ruoanlaitto sujui onneksi puuhellalla, joka tätä nykyä jo vetääkin. Lisälämmityskään ei ollut pahitteeksi, kova tuuli jäähdyttää näin harvaa taloa aika lailla. Hyvin hellavanhus työntää lämmintä, kun muutaman kalikan pesässä polttaa. Jokohan pellin voisi laittaa kiinni?

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Pitsiä ja palkintoja

Vein tänään arvonnan palkinnon voittajalle. Nyt on siis aika julkaista kuvat. Palkintona oli tällainen tilkkupussukka:Ja sisältä löytyi täällä blogissa jo aikaisemmin esitelty huivi, tarroja ja vähän suklaata. Onnittelut vielä voittajalle!
Tein paidan Kauneimpien käsitöiden maalis-huhtikuun 2009 numeron ohjetta mukaillen. Lankana käytin Novitan Cotton luxusta, joka on paitsi eco ja organic, niin myös ihanan pehmeää ja kohtuuhintaista. (Värikartta tosin on liian hillitty minulle.) Ainakin seuraavat muutokset tuli tehtyä:
- langan myötä muuttui myös neuletiheys, joten silmukkamääriä piti rukata
- kavennukset ja levennykset on tehty vähän eri tavalla
- miehusta on neulottu pyörönä kainaloon asti
- hihat on virkattu suoraan miehustaan ja pyörönä
- myös hihojen yläpäähän piti lisätä silmukoita, hihat myös kapenevat hihansuuta kohti, mallissa ne ovat tasapaksut
Lankaa kului tasan 400 grammaa.
Näin siististi hiha istuu, kun virkkasin sen suoraan miehustaan ja säästyin ompelemiselta. Neulaa on tässä paidassa käytetty ainoastaan lankojen päättelyyn.
Kesän - ja rakennuksen - myötä taitaa blogaaminen jäädä vähän vähemmälle. Pupun päikkäriaika on ainoa aika, jolloin pystyn tekemään työmaalla mitään ja se sattuu olemaan myös ainoa blogiaika. Joku tärkeysjärjestys se pitää asioilla olla...