torstai 16. kesäkuuta 2011

Vessajuttuja

Tänään on viimeinen työpäivä (taas) ennen lomaa. Täytyy käyttää tilaisuutta hyväksi ja blogata vielä yksi postaus. Kotoa blogaaminen on nyt hyyyyviiiiin hidasta ja rauhallista. Meiltä on kuulemma tukiasema pimeänä ja 3D on vain muisto. Kuvien lataaminen vaatii lehmän hermoja, eikä siten oikein meinaa minulta onnistua.

Sain käsipyyhkeisiin tulevat, liikaa kutistuneet pitsit jatkettua. Ja vieläpä ommeltua paikoilleenkin. Kas näin:
Yksi kerä riitti melkein kahden pyyhkeen pitseihin. Ja koska en viitsinyt lähteä metsästämään lisää samaa lankaa, joka siis ei ollut ostettu kotikylältä, jatkoin toisella värillä. Ei tämä niin nuukaa ole! Meille (tai minulla ainakin) sopii ihan hyvin tällainen huvikumpumeininki. Tässä pyyhkeet vielä paikoillaan. Enpä ole tainnut vielä meidän vessasta kuvia julkaistakaan, ainakaan kovin monta.
Vessateemalla jatketaan vielä. Tipu on ollut mummolassa koko viikon. Tehtiin Pupun kanssa Tipulle kotiintuloyllätykseksi seinäkoriste vessapaperirullista. Muuten kiva ja helppo tehdä, mutta noiden 62 rullanpätkän maalaaminen pensselillä sisä- ja ulkopuolelta oli melko iso työ. Vetelin nämä Tipun huoneen seinämaaleilla.
Uusikin projekti oli pakko aloittaa. Tämän vanhan pöydän mekastus kävi sietämättömän kovaksi. "Rapsuta, rapsuta, minä haluan eroon maalikerroksista!" Pöydän historiasta tiedän sen verran, että se on ostettu käytettynä huutokaupasta 40-luvun lopulla, kun meidän kodin paikalta paloi vanha talo kalusteineen ja uudet piti hankkia. Tämä on yksi niistä harvoista kalusteista, jotka tuli meille tilan mukana.
Kuumailmapuhaltimen ja lastan avulla putsasin laatikon maalikerroksista. Maalia oli ainakin neljää eri väriä päällekkäin.

En vielä osaa sanoa, tuleeko puupinta jäämään näkyviin vai maalaanko pöydän uudelleen. Ensin pitää putsata koko pöytä ja penkit, ja katsoa sitten, miltä ne näyttävät. Huomaa laatikon tyylikäs vedin: ruuvi. En vielä tiedä sitäkään, jätänkö perinteitä kunnioittaen vanhan ruuvin vetimeksi vai vaihdanko siihen jonkin muun.

1 kommentti:

TiiQ kirjoitti...

Ihastuttavia, etenkin tuo entisöinti/kunnostusprojekti!