tiistai 19. elokuuta 2008

Kaikenlaista pientä

Kirjahylly sai verhot lasien taakse. Meillä on niin vähän kaappitilaa, että kirjahyllyssä asustaa kaikkea muuta paitsi kirjoja. Laitoin sekalaiset pyyhepinot ja vauvanvaatekorit piiloon. Valkoinen kangas on tilkkukangasvarastosta. Se on ollut joskus edellisessä kodissa alakerran makkarin verhoina.
Lapaset on tehty Floricasta ja jostain höttölangasta. Olisikohan Novitan Palmaa. Koko on tarkoitus olla noin yksivuotiaan.
Sitten sukat Tipulle. Pitsiä tottakai. Lanka on purkulankaa. Luulisin tämän olevan Seitsemää veljestä. Eikös niillä ollut joskus tämmöinen tiplukas väri?
Tein samalla mallineuleella vielä pannan Calorimetryä mukaillen. Vastaanotto oli melkoinen, kun sovitin tätä Tipulle: "Kutittaa!!! Ota pois! Äääähhh!" No niin. Taidanpa mennä työntämään tämän saunan kiukaan alle tulipesään. Minulla oli vähän mielessä, että jospa tekisin vielä vaikka tunikan Tipulle samasta langasta ja samanlaista pitsiä, mutta en taida viitsiäkään.

Se kamera on edelleen hankkimatta, kuvat ovat taas aivan surkeita. Nöyrimmät anteeksipyyntöni!

Pitäisi varmaan kohta miettiä jotain isompaa puikoille. Näitä pieniä kun tekee, niin saa olla koko ajan miettimässä, että mitä sitä seuraavaksi tekisi. Mitähän sitä keksisi... Sain kyllä tilkunleikkuuvehkeet mökiltä kotiin, ja nyt on vähän semmoista vireillä.

Työmaalla on hirvittävän märkää. Vesi seisoo joka kolossa. Piha on kuulemma niin pehmeä, että takavetotraktorillakaan ei meinaa päästä. Rapaa riittää.

Katsastelin pajuja, kun kävin työmaalla tänään. Pihasta löytyy paljon hyvännäköistä kesän kasvanutta pajua. Kunhan tulee syksy, niin täytyy selvittää, että onko niistä mihinkään.

Ei kommentteja: