maanantai 21. marraskuuta 2011

Omituinen otus

Tipu on innostunut ompelemisesta. Tai innostunut nyt saattaa olla liioittelua, mutta pientä kiinnostuksen poikasta on päässyt syntymään. Tipu perusti Petseille ompelimon vanhaan ompelukoriin. Valikoitiin sinne sopivia lankoja, neuloja, kankaita ja muuta sälää, niistä Tipu saa itse askarrella mitä haluaa. Yksi projekti ommeltiin jo yhdessä pukin konttiin, en muistanut kuvata sitä ennen paketointia, joten ei siitä sen enempää. Toisesta ompeluprojektista näppäsin kuvan tänä aamuna.
Kas tässä: Lonkeroinen. Tipun kanssa yhteispelillä suunniteltu, Tipu valitsi kankaat, minä leikkasin tuon vartalon, Tipu kaavoitti ja leikkasi lonkerot ja silmät. Ja ompeli ja täytti itse. Ompelukoneen käyttö alkaa jo sujua. Hyvä Tipu! Samalla kuin Tipu teki Lonkeroista, minä tein Pupulle toista otusta, jonka Pupu nimesi Jalkuriksi. Jalkuri oli kuitenkin piiloutunut jonnekin tänä aamuna, joten siitäkään ei tule nyt kuvaa. Sitten myöhemmin, jos muistan.  
Kun nyt sitten Tipusta puhutaan muutenkin, kurkataan vielä neidin huoneeseen. Virkkasin jo kesällä Tipun sängyn päälle Flip flopista peitteen. (Juu, en muistanut blogata sitäkään silloin.) Tipun huoneen värit on valittu alunperin juuri Flip flopin herkullisen värikartan innoittamana, joten peitteen pitäisi sopia huoneen väreihin. Tämä värimaailma sopii niin hyvin Tipun persoonaan. Raikkaita, heleitä värejä, ihan niin kuin Tipu itsekin. Tyttö kuin kesäpäivä: auringonpaistetta, perhosia ja linnunlaulua, välillä jyrisee ukkonen, sitten paistaa taas aurinko. Minun Tipu <3

Ei kommentteja: