maanantai 5. heinäkuuta 2010

Pyykinpesutauko

Savusaunan rakennuksessa nimittäin. Isännän on käytävä välillä töissä ja minä tulin lasten kanssa kotiin pesemään pyykkiä. Sitten viime näkemän savusauna on kasvanut vielä muutaman hirsikerran.
Katon teko on vielä vaiheessa, tässä aluskatteella.
Vielä sunnuntaitöinä Isäntä sai melkein toiselle lappeelle pellit, toiselta vielä puuttuu. Vielä mennään jatkamaan. Jos keli jatkuu näin helteisenä, yritetään painella mökille uima- ja kalavesien viereen mahdollisimman pian.
Sitten käsitöihin: sainpa lopulta mustan pitsihuivin valmiiksi. Lankana on Novitan Virkkauslanka, ostin joskus taannoin alennuksesta kolme kerää, ja kaikki käytin tähän. Siis 150 grammaa. Huivilla on leveyttä suunnilleen puolitoista metriä. Malli on Mary Oljen kauneimmat käsityöt -kirjasta, joka on painettu muistaakseni 1976. Jätin pitsiruutujen reunasta nirkot pois, kun en niistä oikein pidä. Näin mallista tuli selkeämpi.
Huivin muoto näkyy paremmin tästä toisesta kuvasta. Ihan kolmion muotoista tästä ei tullut, kun lanka loppui tässä vaiheessa. Taidan antaa tämän huivin pois, vaikka kaunis onkin. Minä ja musta väri ei oikein sovita yhteen. Voisin postata tämän huivin vielä Virkkausringin Virkkaa Pyöreää -tempaukseenkin, kunhan keksin ensin, miten saan selitettyä tämän pyöreäksi.
Tilkkupeitonkin ompelin valmiiksi. Peiton koko on 210 x 90 senttiä, ja se on tarkoitettu tyttöjen kerrossänkyyn päiväpeitoksi. Koko on juuri sopiva. Tässä kuvassa peitto on saanut ilta-auringosta keltaista sävyä, oikeasti se on raikkaan punavalkoinen. Kiva oli tilkkuilla pitkästä aikaa. Nyt on vähän sellainen kutina, että taidan tehdä samalla vauhdilla vielä toisenkin peiton kerrossänkyyn. Kaksihan siinä on petiäkin.
Jotenkin olen taas onnistunut hankkiutumaan eroon kaikista pikkuvauvojen neuleista. Piti tehdä varastoon pari paria pikkuisia sukkia. On sitten tarpeen tullen mistä antaa. Malli on molemmissa ihan sama perusvillasukka, vaaleanpunaiset ovat Woolin Sävyä ja siniset jotain ikivanhaa Floricaa. Silmukoita molemmissa on 8/puikko ja puikot taisi olla 3 mm.
Tällä hetkellä puikoilla ei ole yhtään mitään. Jotain pitää keksiä pikapuoliin. Meiluummin koukulla ja pyöreää.

Ei kommentteja: