maanantai 1. kesäkuuta 2009

Pitsiä ja palkintoja

Vein tänään arvonnan palkinnon voittajalle. Nyt on siis aika julkaista kuvat. Palkintona oli tällainen tilkkupussukka:Ja sisältä löytyi täällä blogissa jo aikaisemmin esitelty huivi, tarroja ja vähän suklaata. Onnittelut vielä voittajalle!
Tein paidan Kauneimpien käsitöiden maalis-huhtikuun 2009 numeron ohjetta mukaillen. Lankana käytin Novitan Cotton luxusta, joka on paitsi eco ja organic, niin myös ihanan pehmeää ja kohtuuhintaista. (Värikartta tosin on liian hillitty minulle.) Ainakin seuraavat muutokset tuli tehtyä:
- langan myötä muuttui myös neuletiheys, joten silmukkamääriä piti rukata
- kavennukset ja levennykset on tehty vähän eri tavalla
- miehusta on neulottu pyörönä kainaloon asti
- hihat on virkattu suoraan miehustaan ja pyörönä
- myös hihojen yläpäähän piti lisätä silmukoita, hihat myös kapenevat hihansuuta kohti, mallissa ne ovat tasapaksut
Lankaa kului tasan 400 grammaa.
Näin siististi hiha istuu, kun virkkasin sen suoraan miehustaan ja säästyin ompelemiselta. Neulaa on tässä paidassa käytetty ainoastaan lankojen päättelyyn.
Kesän - ja rakennuksen - myötä taitaa blogaaminen jäädä vähän vähemmälle. Pupun päikkäriaika on ainoa aika, jolloin pystyn tekemään työmaalla mitään ja se sattuu olemaan myös ainoa blogiaika. Joku tärkeysjärjestys se pitää asioilla olla...

Ei kommentteja: