perjantai 19. kesäkuuta 2009

Juhannussaunaan

Juhannusta vietetään meillä raksalla - kuinkas muuten. Juhannuspäivänä taitaa tosin työnteko jäädä meilläkin vähemmälle.
Virkkailin liinan valmiiksi. Malli tähänkin löytyi Kauneimmista käsitöistä, maalis-huhtikuun numerosta. Jostain syystä siinä lehdessä tuntuu olevan monta kiehtovaa mallia. Liina on virkattu koukulla 2,5 kuusisäikeisestä kalalangasta (sitä kun sattui varastoista löytymään). Näin ohuesta langasta ja pienellä koukulla liinasta tuli jotenkin tylsä. Paksummasta langasta, niin kuin mallissa, tulisi näyttävämpi. (Yritäpä arvata, mitä on tekeillä nyt ;)Sitten vähän maalaisromantiikkaa juhannuksen kunniaksi. Mihin tästä ovesta mennään ja mitä siellä tapahtuu?Ovi on meidän vanha navetan ovi, ja siitä mennään entisen karjakeittiön kautta tänne:

Ja täällähän tietenkin otetaan makoisat juhannuslöylyt. Ensimmäiset uudessa kodissa. Isäntä lupasi tehdä tänään vielä kaiteen, jotta lapset eivät putoile lauteilta. Vanha kiuas on kannettu sisälle ja vähän lämmitettykin. Patakin on nostettu saunaan, mutta hormiliitäntä puuttuu vielä. Vesi lämmitetään vielä karjakeittiön vanhassa muuripadassa. Karjakeittiössä on tällä hetkellä hiekkalattia, nostelin sieltä murentuneen betonilattian pihalle. Levittelin vanhoja mattoja hiekan päälle, niin ei tarvitse ihan hiekalla ja betoninmuruilla tallustella pukiessa. Hyvää juhannusta!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Juhannusta, Ilosilmukan perheelle täältä telttasaunan luota. Sen kuvia ei hirviä julkaistakaan ja lauteetkin vähän eriväriset kuten tiedät. mutta löylyt verrattomat.
läh. se alkusilmukka.