perjantai 12. joulukuuta 2008

Yhteispotretti

Tällaisen läjän tavaraa olen tässä syksyn mittaa tehnyt pukinkontiin. Joululahjakauden ensimmäinen postaus taisi olla 11. syyskuuta, joten hyvissä ajoin tämä urakka on aloitettu. Eikä tässä ihan kaikki ole näkösällä: pari projektia on kesken, nukenvaatteet piti pitää Tipun takia piilossa, ja jotain taitaa olla vielä toisessa piilossakin. Kuvassahan on
- yksi laukku (ommeltu)
- yksi kaulaliina (koukuttu)
- yksi huivi (virkattu)
- kaksi pipoa (neulottu)
- kaksi paria patalappuja (virkattu ja ommeltu)
- yhdet sukat (kirjoneuletta)
- kolmet lapaset (kirjoneuletta)
- yhdet kynsikkäät (kirjoneuletta) ja
- neljä pehmoeläintä (nalle, pupu, kala ja ankka, kaikki neulottuja).
Pikaisesti yhteenlaskien 16 kappaletta joululahjoja. Osa näistä lähtee maailmalle tänä iltana.

Vuosi sitten meillä oli tämä:

Paljon onnea Vauvalle! Kulunut vuosi on ollut rankka ja ihana. Tapahtumarikas, haastava ja palkitseva. Vauva ei kai sitten ole enää vauva. Pitänee keksiä uusi bloginimi. Vauvalle sopisi muuten Emäntä, mutta kun Isäntä on Isäntä, niin siitä voisi tulla omituisia mielikuvia. Olkoon Vauva vielä siihen asti, että keksin uuden nimen.

Ei kommentteja: