maanantai 15. joulukuuta 2008

Juhlat juhlittu

Viikonloppu meni syntymäpäiviä ja pikkujouluja juhliessa, tänään on sitten tiskattu tiskejä ja palattu muutenkin arkeen. Tässä tekeleitä:

Eilen ehdin aamupäivällä käydä uuden kodin pihassa hakemassa vähän pajuja. Niistä syntyi tällainen kranssi. Syntyi niistä sellainen kukkatelinejuttukin, mutta sille kävi vanhanaikaisesti, eli ehdin antaa sen jo pois, enkä muistanut kuvata. Pajuja taitaa olla vielä sen verran, että niistä saisi toisen samanlaisen... Nämä on tehty tuoreista pajuista, jotka kutistuvat kuivuessaan aika tavalla. Mutta värit ja pinta ovat minusta kauneimmillaan.

Vauvan tumput ja yksi sukka. Menossa joululahjaksi. Settiin on tulossa vielä toinenkin sukka.

Tässä vielä lähikuva sukan varresta, ihan siitä ilosta, että nyt pystyn tällaisen ottamaan. Odotin kameraa joululahjaksi, mutta se tupsahtikin jo syntymäpäiväksi. Hei hei rakeiset kuvat!

Ei kommentteja: