perjantai 11. tammikuuta 2013

Heppalapaset ja rasia

Puikoiltani ilmaantui vielä yhdet kirjoneulelapaset, tällä kertaa Tipulle. Tipu itse suunnitteli heppakirjoneuleen ja sanoi, että niiden lisäksi pitäisi saada sydämiä. Myös värit on tyttö valinnut itse. Nyt näkyy olevan vaihteeksi vaaleanpunainen kausi. 
 Neuloin lapaset vaaleanpunaisella ja mustalla, valkoiset osat lisäsin myöhemmin silmukoita jäljittelemällä. Heppakirjoneuleen kanssa sain kyllä kiertää langanjuoksuja toisiinsa oikein urakalla.
 Päällystin vanhan puhelinlaatikon ensin valkoisella kopiopaperilla, sen jälkeen tein tilkkupinnan lautasliinoista leikatuista neliöistä. Lopuksi vedin pintaan vielä kerroksen valkolakkaa. Lakkoja ja maaleja löytyy meiltä ihan mukavasti varastosta raksan jäljiltä. Pintaan liimasin vielä Hello Kitty -tarran.
Tipu oli jo omimassa rasiaa, olen kuulemma luvannut hänelle sen rasian, johon liimaan tuon tarran. Voi ollakin, en yhtään muista. Tyttö saa rasian kyllä, mutta ei ihan vielä.

Ilosilmukan rakennusinsinöörin opinnot alkavat olla valmiina. Kaikki suoritukset on tehty, odottelen vielä byrokratian rattaiden pyörähtämistä. Todistus tulee päivätyksi tälle kuulle. Myös talo alkaa olla valmiina, lopputarkastus tuli pidettyä viime viikolla. Talo ja opiskelu alkoivat ja loppuivat liki samaan aikaan. Nyt on vähän outo olo: mitäs sitten?

3 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Ihanat lapaset!

Onneksi olkoon valmistumisesta....niin itsesi kuin talonkin :)

Pia kirjoitti...

Ihanat lapaset! Uskoisin että veljentyttö pitäisi juuri tuollaisista. Onnea valmistumisten johdosta. Hetken voinee levätä laakereilla, kun on saanut asioita päätökseen.

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin blogiisi sattumalta ja voi kuinka kauniita käsitöitä sinulla onkaan.
Upeita kirjoneule sukkia yms.

-SatuSanna