maanantai 14. helmikuuta 2011

Portaita ja pikareita

Katsokaahan tätä:
Nyt on portaat, ja ihan vintille asti! Isä oli viikonloppuna asentamassa näitä paikoilleen. Elämä helpotti taas, kun päästään vintille sisäkautta, ei tarvitse enää kiertaa ulkopuolelta. Nyt pitää raivata raksalle sen verran tilaa, että saadaan tytöille leikkisoppi jonkun huoneen nurkkaan. Pääsee sitten lastenkin kanssa vinttiin töihin. Siellähän sitä riittää, työtä nimittäin. Kyllä voi ihmisestä tulla onnellinen, kun se saa uudet portaat! Isännän kanssa kuljetaan vaan naama vehnäsellä tästä edestakaisin.
Viime viikko oli taas kouluviikko, ja kun ohjelmaan kuului lisäksi porrashuoneen seinän tasoitusta ja maalausta, että ehti tehdä sen ennen portaiden asennusta, ei käsitöiden saralla juuri ole uutta postattavaa. Nämä pikarit valmistuivat jo edellisenä viikonloppuna. Yhteen toiseen juttuun (siitä sitten myöhemmin lisää, se on vielä tekemättä) leikkelin puolen litran nestesaippuatäyttöpulloista yläpäät pois. Vähän aikaa niitä pyörittelin, ennen kuin keksin, mitä niistä voisi tulla. Liimalla pullonkorkit kiinni toisiinsa. Sitten pohjamaali pinkillä sprayllä ja pintamaali mustalla. Ja näillä väreillä ihan sen takia, kun niitä sattui löytymään kaapista. Lopuksi liimasin koristeeksi muovitimantteja. Näistä kelpaa prinsessojen ja ritarien siemailla juomiaan. Meillä muuten Tipu on aina prinsessa, Pupu tykkää leikkiä ritariakin välillä. Paperista vain pyöräytellään miekka, niin ei haittaa, vaikka sattuu muksimaan sillä kaveriakin.

Ei kommentteja: