maanantai 13. syyskuuta 2010

Pikkutöitä

Lapinlomalaiset kotiutuivat viikonloppuna. Tässä vähän terveisiä:
Kämpän korkeudelta alkoi ruska olla jo vähän ohi, kotona se on vasta alkamassa. Isännän ja Tipun lomaillessa ja kelin vielä suosiessa minä maalailin kotona.
Räystäänalusissa on ollut melkoinen urakka, nyt ne alkaa olla maalattuna kaikki. Yläkerran ikkunatkin ovat valmiina.
Sitten käsitöitä. Tipun sukat valmistuivat jo ennen reissua. Tämä oli toinen yritys, ensimmäinen ei lykästänyt. Tällä kertaa kelpasivat.
Tykkäsin tuosta mallista ja tein Pupulle samanlaiset. Tytöt ovat kumpikin valinneet värit itse. Lanka on seiskaveikkaa, raitana ja yksivärisenä. Tämä malli toimisi hyvin aikuistenkin sukissa ja yksivärisenä. Kuvista ei hirmu hyvin näy, mutta sivun pikkupalmikko jatkuu ihan kärkeen asti. Tein kavennukset sileän oikean puolella palmikon reunoissa.
Pupun jalat eivät millään meinanneet pysyä paikallaan syöttötuolissa, kun kuvasin sukkia. Käskin sitten tytön olla heiluttelematta jalkojaan. "En minä heiluta. Ne heiluu ihan itse." oli vastaus. Ja heiluminen vain jatkui.

Yksi kaveri bongasi koulussa keväällä kännykälleni tekemäni pussukan, ja halusi samanlaisen. Tässä se sitten. Pikkuisen kehitin ohjetta, tämä on nyt vähän siistimpi.
Sellaisia tällä kertaa! Näin syksyllä tulossa on vielä lisää sukkia ja lapasia. Eihän ne viimetalviset enää lapsille mahdu.

Ei kommentteja: