sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Lankaholismi

No niin. Niin siinä on päässyt käymään. Yritin olla ilman käsityötä, mutta siitä ei tullut mitään. Ei pysty rentoutumaan, koko ajan mielessä pyörii lankatyöt. Jo muutaman tunnin päästä annoin periksi, ja päätin aloittaa joutilaan hetken tullen uuden käsityön. Olen joskus ostanut alennusmyynnistä kolme kerää Novitan mustaa Virkkauslankaa. Siitä on nyt tulossa pitsihuivi. Saa nähdä, pidänkö itse vai annanko pois. Musta ei tosiaankaan ole mun väri. Toisaalta huivista tulee kyllä melko reikäinen, niin että se saattaisi mennäkin värikkäämpien vaatteiden kanssa.
Ennen tuhoon tuomittua yritystä pistelin vielä toisenkin kortin. Tämä on menossa tervetuliaiskortiksi pikkuiselle tytölle. Lintumalli on pienennetty ja muutenkin muokattu Suuren Käsityölehden touko-kesäkuun lehden kirjontaliitteestä. Samasta paikasta, kuin edellisenkin postauksen yo-kortti.
Tätä hommaa sitten piisaa. Tässä istutetaan uusia omenapuita vanhoille kavereiksi. Suurimpaan osaan pihasta alkaa olla multa levitettynä, suunnilleen puolet on vielä tasoittamatta haravalla. Marjapensaita on istuteltu, kukkapenkkiä perusteltu, kiviä ja kasveja siirrelty paikasta toiseen ja katetta tehty ja levitelty istutusten juurelle. Työtä tuntuu riittävän aina vain. Ei loppua näkyvissä. Koulujen loppumisen myötä myös minulla alkoi loma. Eipä tarvitse ainakaan miettiä, mitä lomalla tekisi.

Ei kommentteja: