sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Isoa ja pientä

Koulu loppui tältä keväältä. Yksi neljäsosa takana, kolme edessä. Sain kaikki etätyöt palautettua viimeisellä kontaktiviikolla, joten siltä osin alkoi loma. Toki työt vielä jatkuvat. Lämpimät poutapäivät ovat olleet tarpeen: pihaa on koitettu laitella. Marjapensaita, kukkapenkkiä, pengerrystä, tasausta, mullan levitystä. Kohta päästään kylvämään nurmikko, ainakin osittain. Minä hankin kunnon maalaisrusketusta: toppi, shortsit, hanskat ja kumisaappaat päällä. Käsitöitäkin on tullut välillä väkerrettyä.
Tunika on tehty silloisen Suuren Käsityökerhon, nykyisen Suuren Käsityölehden, numeron heinäkuu 1980 ohjeella. Lanka on Kotiväkeä, koukku nro 2,5 ja lankaa meni vähän reilut 2 kerää, semmoiset 450 grammaa. Ihan pikkuisen muutin ohjetta. Postaan tunikan vielä virkkausringin tempaukseen teemasanalla "nostalgia".
Tein tytöille pikkuiset huivit Puro Batikin jämistä. On sitten huivit ja tunikat samaa sarjaa. Huivimallista on vastuussa Suomi-Tsekki-jääkiekkomatsi, kun edellinen työ oli loppu ja äkkiä pitäisi tempaista joku tekele. Ei siinä ehtinyt mallia sen kummemmin suunnitella. Niskasta aloitin ja päästin menemään niin kauan kuin lankaa riitti. (Telkkuahan ei voi millään katsoa ilman käsityötä.)
Tässä Tipun huivi. Tipu ei halunnut poseerata.
Tipun lanka meni kaikki, Pupun huivin loppulangoista tein vielä pannulapun. Tämä on hauska malli tehdä, ja eristää hyvin!
Vielä toinen puoli.

1 kommentti:

Maippi kirjoitti...

Ihana tuo tunika! Muutenkin blogisi on täynnä hienoja töitä :)