keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Mikä päivä tänään on?

Tässä vaiheessa rakennusta iso osa energiasta menee työmaalla huhkiessa ja uutta kotia suunnitellessa. Kotityöt - ja ikävä kyllä myös käsityöt - hoituvat säästöliekillä. Meillä näyttää siis tältä:ja tältä:
Toisaalta, meillä näyttää myös tältä:
ja tältä:
Tyhmempikin ymmärtää näistä kuvista, miksi uuteen kotiin alkaa olla jo kiire. Pahimpia paikkoja en hirviä edes kuvata, saati sitten julkaista. Koitan livahtaa työmaalle aina, kun lasten kanssa pääsen. Sunnuntaina anoppi oli lapsenvahtina ja sain tehdä ensimmäistä kertaa koko päivän hommia työmaalla. Maanantain sitten menikin köllötellessä: vein auton aamulla huoltoon naapuripaikkakunnalle, kyläilin päivän ja illansuussa sain auton takaisin ja pääsin kotiin. Perjantai on meillä lepopäivä, koska rallin takia meidät laitetaan sulun taakse koko päiväksi, viikonloppuna ollaankin sitten hommissa. Ei siis ihme, että otsikon kysymys tahtoo pyöriä mielessä.

Suurin osa alakerran kittauksesta on tehty. Alakerran kamari on maalattu pohjamaalilla ja tänään jo kerran pintamaalillakin. Saa nähdä, onnistuuko tyttöjen kanssa toisen kerran maalaus vielä tänä iltana. Tuvan kattolaudat tulivat höylästä tänään, seuraavaksi pitäisi varmaan maalata ne.

Ei kommentteja: