perjantai 3. lokakuuta 2008

Merimiesnutun tekele

Vauvan nutun miehusta on valmis. Tämä oli taas niitä töitä, joita kannatti vähän ajatella ennen tekemistä. Kaikki on neulottu yhtenä kappaleena ja työssä on vain kuusi langanpäätä pääteltävänä ja ommeltavaksi jäi noin kolmen sentin pituiset reiät molemmin puolin takakappaleen kauluksessa. Ohjeen mukaan olisin tehnyt etu- ja takakappaleet sekä kauluksen erikseen. Helmalle pitää varmaan tehdä vielä jotain, jotta siitä tulee napakampi. Lörpötyksen olisi tietysti voinut välttää, jos olisin luonut silmukat toisella tavalla, mutta en millään vain viitsinyt silloin.
Meillä on ollut varsinainen myyräinvaasio. Viime viikolla joku ilta myyrä kipitteli tyynesti tuvan lattialla, kun katsoimme Isännän kanssa telkkua. Viritimme nakin sille ja aamulla se siitä löytyikin. Eilen aamuna pitkin taloa juoksenteli kaksikin myyrää. Taisivat reppanat olla niin kauhuissaan että edes nakissa oleva juusto ei kelvannut. Toisen sain tuvassa pyydystettyä sangon alle ja toinen taisi häipyä omia aikojaan. Hiiriä taas on pyydetty nakeilla komeroista jo muutama kappale. Pitäisi ostaa lisää nakkeja, kaksi tuntuu olevan liian vähän. Komeroissa on pakko pitää koko ajan, jotta hiiret eivät sotke siellä olevia tavaroita.

Rakennuksella alimman kerroksen ulkoseinät on nyt muurattu. Poutakelikin vaihtui sopivasti sateeksi, mutta onneksi Åkessa on vedenpitävä katto. Kaivuhommia siis löytyy sadepäivien varalle.

Ei kommentteja: