Vaihdoin tässä pari kuukautta sitten puolipäivätyöt kokopäivätöihin, sillä puheella, että sitten en enää kanna koulutöitä kotiin, vaan teen ne töissä. Eikö kuulostakin hyvältä suunnitelmalta? Opintojen suhteen tämä kevät on hyvinkin tehokas: 9 eri kurssia, joista kertyy 30 opintopistettä. Lähiopetustunteja näin aikuisopiskelijalle tulee suunnilleen viisi per opintopiste, etätöitä puolestaan ihan tarpeeksi tähän muun homman lisäksi. Suunnitelma toimii hienosti. Tai toimi siihen asti, kunnes satuin saamaan kesäksi uusia töitä. Olisin halunnut aloittaa kesän pätkän toukokuussa, mutta kun ei. Pitää aloittaa jo huhtikuussa. Uudet työt ovat ihan jotain muuta, kuin mitä nyt teen, paremmin opintojani vastaavia, ja olen kyllä innoissani. Mutta koulutöitä en toki pysty siellä enää työaikana tekemään. Normaalit kokopäivätyöt vaihtuivat siihen, että töissä teen niin paljon koulutöitä, kun ehdin ja kehtaan, ajelen kotiin, ruokin lapset ja jatkan siitä, mihin työaikana jäin. Isännältä ei tähän aikaan vuotta tarvitse juurikaan kotona apua odottaa, sen verran työkiireitä tahtoo olla hänelläkin. Tässä menossa takki on tyhjentynyt yllättävänkin nopeasti. Ensi viikolla on taas lähiopetusviikko, siellä aloitetaan maanantaina tehokkaasti esitelmän pidolla ja rakennusfysiikkaan liittyvällä kokeella. Viikonloppuna olisi pitänyt opiskella ja katsella vielä sitä esitelmää. En vain ole saanut nenää kiinni kirjaan ja esitelmäaineistonkin unohdin töihin. Isäntä lupasi sentään hakea aineistoni, kun kuitenkin ajelee tänään työpaikan ohi. Eilinen räntäsateinen lauantaipäivä meni kokonaan kotona hissutellessa, edes ulos ei viitsitty lähteä. Mitään hyödyllistä ei tullut tehtyä. Tipun kanssa näperreltiin tällaisia lintumökkejä vuoden takaisen Taikalehden pääsiäisnumeron ohjeilla. Mökit menevät Tipun synttäreille ongintapalkinnoiksi. Niin söpöä, niin hyödytöntä ja niin terapeuttista. Unohdin muuten kameran purkujohdonkin töihin, ja näppäsin kuvat kännykällä. Ja sen kyllä huomaa, sorry... Mökit saa katosta auki ja tarranauhan kappaleella taas kiinni. Tänne on tarkoitus laittaa jotain pientä sisälle ongintaan. Mökin korkeus on 10 senttiä, joten sisälle sujahtaa kätevästi vaikka suklaamuna.
Vielä tämänkin aamupäivän suurin saavutus on ollut näiden näpertely. Nyt on suunnitelma sellainen, että kohta syödään, sitten mennään muksujen kanssa vähän pihalle saamaan aurinkoa, ja sen jälkeen jaksan lopulta katsella vielä huomiseen kokeeseen rakennusten veden- ja kosteudeneristysohjeita ja rakentamismääräyksiä. Suunnitelma on hyvä, saa nähdä, kuinka käy toteutuksen kanssa.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Orvokki-peitto
Suvun nuorimmainen sai viime kesänä yhdeksi nimekseen Orvokki. Minulla oli ollut jo pitempään ajatuksena kokeilla, miten ristipistomalli vääntyisi tilkkutyöksi. Koska en ollut pikku-Orvokille vielä omaa peittoa tehnytkään, päätin yrittää huitaista kaksi kärpästä yhdellä läpsäyksellä. Tikkaus jäi jostain syystä kesken ja peitto uhkasi jo muuttua ufoksi. En kuitenkaan pidä siitä, että minulla on useita töitä samalla tekniikalla kesken yhtä aikaa, ja tilkkukuumeen painaessa päälle sain itseäni niskasta kiinni ja ompelin peiton valmiiksi. Orvokki-peitto ehti juuri sopivasti pikkuneidin yksivuotislahjaksi. Peitolla on kokoa suunnilleen 120 x 120cm. Yritin korostaa tikkaamalla orvokin muotoa, jotta kukkanen erottuisi edes jotenkin tästä sekamelskasta. Tausta olisi saanut olla yksivärisempi. Noo, tulipahan kokeiltua tätäkin. Ei näistä päähänpistoista tahdo muutenkaan eroon päästä.
Ompelin kukan keskustaa koristamaan läjän nappeja. Eihän nyt yksivuotias enää näitä syö, eihän? Napit on kyllä lujasti kiinni. Ja jos vanhempia hirvittää, niin äkkiäkös nuo tuosta irti leikkaa, terveisiä vaan yksivuotiaan isälle ja äidille!
Ompelin kukan keskustaa koristamaan läjän nappeja. Eihän nyt yksivuotias enää näitä syö, eihän? Napit on kyllä lujasti kiinni. Ja jos vanhempia hirvittää, niin äkkiäkös nuo tuosta irti leikkaa, terveisiä vaan yksivuotiaan isälle ja äidille!
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Risuja ja tilkkuja
Aurinkoisena lauantai-iltapäivänä lapsia ulkoiluttaessa vääntelin risuista uuden kiemuran. Vasemmanpuoleisen tein jo aiemmin, oikeanpuoleinen on uusi. Vähän hassu tästä tuli... Aikaisemmin arvelin, että tilkkutöitä taitaa olla tulossa lisää. Ja tulihan niitä. Peiton koko on suunnilleen 190 x 160 senttiä. Se on kasattu erilaisilla pikatekniikoilla tehdyistä blokeista, eksyi sinne sekaan muutama ohion tähti -blokki ja jokunen ihan vain kankaasta leikattu neliö. Tämmöinen pikatyöhän tämä on.
Tikkasin peiton kolmessa osassa, koska tuon kokoisen työn tikkaaminen kerralla on aika hankalaa. Sitten ompelin osat yhteen, tikkasin vähän lisää ja huolittelin reunat kaitaleella. Mihin minä tätä peittoa sitten tarvitsen? Alla on kuva minun käsityötuolistani. Työvalo sitä pitää olla, ja käsityökori. Lisäksi vakiovarusteisiin kuuluu jalkajakkara ja kokoelma kaukosäätimiä, usein myös torkkupeitto. Nojatuoli on kyllä mukava, mutta kangas ei miellytä. Luulisin tuolin olevan melko vanha, verhoilu lienee jostain 80- luvun lopulta tai 90-luvun alusta. Ehjä ja siisti sinänsä, mutta niin tylsä.
Tässä tuoli on saanut ylleen uuden mekon. Istuintyyny on vielä tarkoitus päällystää jollain paremmin sopivalla kankaalla. Enpä nyt tiedä, mitä tästä sanoisi. Saapa nähdä, jääkö peitto tuolin päälle vai ei. On tämä kuitenkin parannusta aikaisempaan.
Takapuolelta laitoin peiton nipsulla kiinni. Eiköhän se nyt pysy paikoillaan. Ja käsityökori sen kuin pursuilee... kukahan sen siivoaisi ja laittaisi kaikki puikot ja lankakerät paikoilleen?
Tikkasin peiton kolmessa osassa, koska tuon kokoisen työn tikkaaminen kerralla on aika hankalaa. Sitten ompelin osat yhteen, tikkasin vähän lisää ja huolittelin reunat kaitaleella. Mihin minä tätä peittoa sitten tarvitsen? Alla on kuva minun käsityötuolistani. Työvalo sitä pitää olla, ja käsityökori. Lisäksi vakiovarusteisiin kuuluu jalkajakkara ja kokoelma kaukosäätimiä, usein myös torkkupeitto. Nojatuoli on kyllä mukava, mutta kangas ei miellytä. Luulisin tuolin olevan melko vanha, verhoilu lienee jostain 80- luvun lopulta tai 90-luvun alusta. Ehjä ja siisti sinänsä, mutta niin tylsä.
Tässä tuoli on saanut ylleen uuden mekon. Istuintyyny on vielä tarkoitus päällystää jollain paremmin sopivalla kankaalla. Enpä nyt tiedä, mitä tästä sanoisi. Saapa nähdä, jääkö peitto tuolin päälle vai ei. On tämä kuitenkin parannusta aikaisempaan.
Takapuolelta laitoin peiton nipsulla kiinni. Eiköhän se nyt pysy paikoillaan. Ja käsityökori sen kuin pursuilee... kukahan sen siivoaisi ja laittaisi kaikki puikot ja lankakerät paikoilleen?
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Sukat
Aloittelin näitä sukkia reissuneuleena, samalla kun tein edellisen postauksen villatakkia. Ei tuollaista yhtenä kappaleena tehtävää villatakkia viitsi mukanaan raahata. Ihan perussukat, kärjestä aloitin, tiimalasikantapää siten, että lisäsin ennen kantapäätä muutaman silmukan ja kavensin kantapään jälkeen pois. Kärjestä aloitukseen minulla ei mitään patenttiratkaisua ole, se tulee tehtyä joka kerta fiiliksen mukaan, milloin milläkin tyylillä. Lanka on äidiltä saatua, vyöte on kadonnut jo ennen kuin langat tulivat edes äidille. Kovin paljon villaa langassa ei ainakaan tuntuisi olevan, tuntuu enemmän puuvillalta. Olisi kiva tietää, mitä langassa on. Huikkaa ihmeessä, jos tunnistat langan! Tein sukat 3 mm puikoilla, 2,5 mm:n puikot olisivat myös voineet käydä. Nuo kolmoset vaan istuvat käteen niin paljon paremmin, kuin ohuemmat. Harjoituksen puutetta varmaan. Ja juu, näkyypä kivasti punaiset legginsit sukanvarresta läpi ja meidän normaali (epä)järjestys taustalla. Ei mitään paineita tuollaisista pikkuseikoista ;)
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Kutileita, virkkuita, kehruita ja ompeluksia
Vuoden alusta asti puikoilla ollut villatakki valmistui viimein. Katsellessani näitä kuvia huomasin, että langassahan on värieroja! Apua! Neuloessa en huomannut yhtään, mutta nyt kun valokuvassa huomasin ja syynäsin takkia auringonvalossa, niin onhan niitä, värieroja. Höh! Minkäs tälle nyt enää tekee?
Villatakki on neulottu ohuesta merinolangasta kolmosen puikoilla. Minulla oli lankaa 600 grammaa. Aloitin yläpäästä neulomalla yhtenä kappaleena tasona. Pääntien levennykset, raglanlevennykset ja kuvioneuleet yhtä aikaa antoivat... ööh... tarpeeksi haastetta neulomiseen. Seuraavaksi tein kauluksen, sitten hihat ja sen jälkeen miehustan loppuun. Yhden 25 gramman kerän uhrasin vyön neulomiseen, muuten annoin mennä niin kauan kuin lankaa riitti. En pura, en. Värjäämistä olen kyllä harkinnut, luonnonvalkoinen kun ei muutenkaan ole mikään lempiväri. Vieläköhän väriero näkyisi, jos värjäisin villatakin? Uskaltaisinko kokeilla?
Tässä villatakki takaapäin ja vyön kanssa. Juu, on se parempi ilman vyötä. Sama kuvioneule toistuu hihoissa, takakappaleella ja puolikas siitä etukappaleella. Alla vielä kuva kuvioneuleesta: normi-6s-palmikoita, kahden s:n levyisiä pikkupalmikoita ja verkkokuvio ristityillä silmukoilla. Ei siis mitään monimutkaista.
Vielä kuva etukappaleen levennyksistä. Pääntien levennykset tein niin, että nuo napituskaitaleen viereen tulevat palmikot ovat mukana ylhäältä asti. (Mitä merkitystä tällä sitten on, palmikot kun jäävät yläpäästään kauluksen alle...) Tein sekä symmetrian vuoksi että työtä helpottaakseni raglanlisäykset kuvioneuleelle samalla tavoin etu- ja takakappaleella ja hihoissa. Näinhän hihoihin tulee sama silmukkamäärä kuin etu- tai takakappaleelle, mikä ei oikein käy, jos en halua tosi kittanaa miehusta tai hirmu leveitä hihoja. Sain miehustaan lisää silmukoita päättämällä, että raglanlevennysten keskellä oleva palmikko kuuluu miehustaan. Ihan tuossa kuvan alareunassa näkee, miten palmikko menee kokonaan miehustan puolelle. 20 silmukkaa lisää miehustaan autoi mittasuhteita kummasti.
Sitten niihin virkkuisiin. Villatakin valmistuttua virkkasin Pupulle pupun. Pupun ohje on Susan Cropperin kirjasta "Virkkaa uusvanhaa". Kirjan pupu oli niin suloinen, että se piti päästä tekemään.
Tehdessä selvisi, miksi mallipupun toinen käsi oli tehty eriväriseksi kuin pupu muuten: kaksi kerää pinkkiä riitti justiin näin tehtynä. Pupu meinasi viedä tämän käsistä jo keskeneräisenä :)
Pupu antoi pupulleen nimen Helena. Tässä Helena vielä sivusta. Helena on tainnut muistaa tulla ruoka-ajaksi kotiin, sen verran vatsaa löytyy. Helena on kuulemma Inka-nallen paras kaveri. Jotain samaa kaverusten ruumiinrakenteessa kieltämättä on.
Kehrännytkin olen, aina välillä. Kummallista, mutta nyöri tuntuu olevan jatkuvasti liian tiukalla nykyään. Olen jo pariin otteeseen vaihtanut pidemmän nyörin, kun aloittaessani sain olla jatkuvasti tiukkomassa nyöriä. Säie kyllä tuntuu ohenevan myös jatkuvasti, ja vaatiihan ohuempi säie enemmän kierrettä, siis enemmän jarruttelua. Hankin 200 grammaa merinoa, josta nyt on kehrätty 150 grammaa, ja kerrattu kaksisäikeiseksi.
Pieni ongelma näiden lankojen kanssa tosin on: ensimmäinen 50 grammaa sisältää 64 m lankaa, toinen 50 grammaa 75 metriä ja kolmas 130 metriä. Mitenkäs näistä sitten mitään neulotaan? Tällä menolla viimeisestä 50 grammasta tulee jo 160 metriä. Tuskinpa kuitenkaan...
Ompeluksista on tällä kertaa vastuussa Tipu. Pala valkoista fleeceä, vähän valkoista lankaa ja täytevanua, neula, pari nappia, pala kangasta ja paljetti. Näistä aineksista Tipu kokkasi pienen kissan. Ihan itse. Tyttö vain hipsii omia aikojaan kellariin ja tulee sieltä tunnin päästä näyttämään aikaansaannoksiaan. Taitava Tipu! Neulominen tai virkkaaminen ei tosin tunnu kiinnostavan, ainakaan vielä. Ommellen saa nopeammin valmista.
Villatakki on neulottu ohuesta merinolangasta kolmosen puikoilla. Minulla oli lankaa 600 grammaa. Aloitin yläpäästä neulomalla yhtenä kappaleena tasona. Pääntien levennykset, raglanlevennykset ja kuvioneuleet yhtä aikaa antoivat... ööh... tarpeeksi haastetta neulomiseen. Seuraavaksi tein kauluksen, sitten hihat ja sen jälkeen miehustan loppuun. Yhden 25 gramman kerän uhrasin vyön neulomiseen, muuten annoin mennä niin kauan kuin lankaa riitti. En pura, en. Värjäämistä olen kyllä harkinnut, luonnonvalkoinen kun ei muutenkaan ole mikään lempiväri. Vieläköhän väriero näkyisi, jos värjäisin villatakin? Uskaltaisinko kokeilla?
Tässä villatakki takaapäin ja vyön kanssa. Juu, on se parempi ilman vyötä. Sama kuvioneule toistuu hihoissa, takakappaleella ja puolikas siitä etukappaleella. Alla vielä kuva kuvioneuleesta: normi-6s-palmikoita, kahden s:n levyisiä pikkupalmikoita ja verkkokuvio ristityillä silmukoilla. Ei siis mitään monimutkaista.
Vielä kuva etukappaleen levennyksistä. Pääntien levennykset tein niin, että nuo napituskaitaleen viereen tulevat palmikot ovat mukana ylhäältä asti. (Mitä merkitystä tällä sitten on, palmikot kun jäävät yläpäästään kauluksen alle...) Tein sekä symmetrian vuoksi että työtä helpottaakseni raglanlisäykset kuvioneuleelle samalla tavoin etu- ja takakappaleella ja hihoissa. Näinhän hihoihin tulee sama silmukkamäärä kuin etu- tai takakappaleelle, mikä ei oikein käy, jos en halua tosi kittanaa miehusta tai hirmu leveitä hihoja. Sain miehustaan lisää silmukoita päättämällä, että raglanlevennysten keskellä oleva palmikko kuuluu miehustaan. Ihan tuossa kuvan alareunassa näkee, miten palmikko menee kokonaan miehustan puolelle. 20 silmukkaa lisää miehustaan autoi mittasuhteita kummasti.
Sitten niihin virkkuisiin. Villatakin valmistuttua virkkasin Pupulle pupun. Pupun ohje on Susan Cropperin kirjasta "Virkkaa uusvanhaa". Kirjan pupu oli niin suloinen, että se piti päästä tekemään.
Tehdessä selvisi, miksi mallipupun toinen käsi oli tehty eriväriseksi kuin pupu muuten: kaksi kerää pinkkiä riitti justiin näin tehtynä. Pupu meinasi viedä tämän käsistä jo keskeneräisenä :)
Pupu antoi pupulleen nimen Helena. Tässä Helena vielä sivusta. Helena on tainnut muistaa tulla ruoka-ajaksi kotiin, sen verran vatsaa löytyy. Helena on kuulemma Inka-nallen paras kaveri. Jotain samaa kaverusten ruumiinrakenteessa kieltämättä on.
Kehrännytkin olen, aina välillä. Kummallista, mutta nyöri tuntuu olevan jatkuvasti liian tiukalla nykyään. Olen jo pariin otteeseen vaihtanut pidemmän nyörin, kun aloittaessani sain olla jatkuvasti tiukkomassa nyöriä. Säie kyllä tuntuu ohenevan myös jatkuvasti, ja vaatiihan ohuempi säie enemmän kierrettä, siis enemmän jarruttelua. Hankin 200 grammaa merinoa, josta nyt on kehrätty 150 grammaa, ja kerrattu kaksisäikeiseksi.
Pieni ongelma näiden lankojen kanssa tosin on: ensimmäinen 50 grammaa sisältää 64 m lankaa, toinen 50 grammaa 75 metriä ja kolmas 130 metriä. Mitenkäs näistä sitten mitään neulotaan? Tällä menolla viimeisestä 50 grammasta tulee jo 160 metriä. Tuskinpa kuitenkaan...
Ompeluksista on tällä kertaa vastuussa Tipu. Pala valkoista fleeceä, vähän valkoista lankaa ja täytevanua, neula, pari nappia, pala kangasta ja paljetti. Näistä aineksista Tipu kokkasi pienen kissan. Ihan itse. Tyttö vain hipsii omia aikojaan kellariin ja tulee sieltä tunnin päästä näyttämään aikaansaannoksiaan. Taitava Tipu! Neulominen tai virkkaaminen ei tosin tunnu kiinnostavan, ainakaan vielä. Ommellen saa nopeammin valmista.
Tunnisteet:
kehrääminen,
kutileet,
lapset,
ompelukset,
vanhasta uutta,
virkkuut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)