Kutileita, virkkuita, kehruita ja ompeluksia

Vuoden alusta asti puikoilla ollut villatakki valmistui viimein. Katsellessani näitä kuvia huomasin, että langassahan on värieroja! Apua! Neuloessa en huomannut yhtään, mutta nyt kun valokuvassa huomasin ja syynäsin takkia auringonvalossa, niin onhan niitä, värieroja. Höh! Minkäs tälle nyt enää tekee?

 Villatakki on neulottu ohuesta merinolangasta kolmosen puikoilla. Minulla oli lankaa 600 grammaa. Aloitin yläpäästä neulomalla yhtenä kappaleena tasona. Pääntien levennykset, raglanlevennykset ja kuvioneuleet yhtä aikaa antoivat... ööh... tarpeeksi haastetta neulomiseen. Seuraavaksi tein kauluksen, sitten hihat ja sen jälkeen miehustan loppuun. Yhden 25 gramman kerän uhrasin vyön neulomiseen, muuten annoin mennä niin kauan kuin lankaa riitti. En pura, en. Värjäämistä olen kyllä harkinnut, luonnonvalkoinen kun ei muutenkaan ole mikään lempiväri. Vieläköhän väriero näkyisi, jos värjäisin villatakin? Uskaltaisinko kokeilla?

 Tässä villatakki takaapäin ja vyön kanssa. Juu, on se parempi ilman vyötä. Sama kuvioneule toistuu hihoissa, takakappaleella ja puolikas siitä etukappaleella. Alla vielä kuva kuvioneuleesta: normi-6s-palmikoita, kahden s:n levyisiä pikkupalmikoita ja verkkokuvio ristityillä silmukoilla. Ei siis mitään monimutkaista.

 Vielä kuva etukappaleen levennyksistä. Pääntien levennykset tein niin, että nuo napituskaitaleen viereen tulevat palmikot ovat mukana ylhäältä asti. (Mitä merkitystä tällä sitten on, palmikot kun jäävät yläpäästään kauluksen alle...) Tein sekä symmetrian vuoksi että työtä helpottaakseni raglanlisäykset kuvioneuleelle samalla tavoin etu- ja takakappaleella ja hihoissa. Näinhän hihoihin tulee sama silmukkamäärä kuin etu- tai takakappaleelle, mikä ei oikein käy, jos en halua tosi kittanaa miehusta tai hirmu leveitä hihoja. Sain miehustaan lisää silmukoita päättämällä, että raglanlevennysten keskellä oleva palmikko kuuluu miehustaan. Ihan tuossa kuvan alareunassa näkee, miten palmikko menee kokonaan miehustan puolelle. 20 silmukkaa lisää miehustaan autoi mittasuhteita kummasti.

 Sitten niihin virkkuisiin. Villatakin valmistuttua virkkasin Pupulle pupun. Pupun ohje on Susan Cropperin kirjasta "Virkkaa uusvanhaa". Kirjan pupu oli niin suloinen, että se piti päästä tekemään.

 Tehdessä selvisi, miksi mallipupun toinen käsi oli tehty eriväriseksi kuin pupu muuten: kaksi kerää pinkkiä riitti justiin näin tehtynä. Pupu meinasi viedä tämän käsistä jo keskeneräisenä :)

 Pupu antoi pupulleen nimen Helena. Tässä Helena vielä sivusta. Helena on tainnut muistaa tulla ruoka-ajaksi kotiin, sen verran vatsaa löytyy. Helena on kuulemma Inka-nallen paras kaveri. Jotain samaa kaverusten ruumiinrakenteessa kieltämättä on.

Kehrännytkin olen, aina välillä. Kummallista, mutta nyöri tuntuu olevan jatkuvasti liian tiukalla nykyään. Olen jo pariin otteeseen vaihtanut pidemmän nyörin, kun aloittaessani sain olla jatkuvasti tiukkomassa nyöriä. Säie kyllä tuntuu ohenevan myös jatkuvasti, ja vaatiihan ohuempi säie enemmän kierrettä, siis enemmän jarruttelua. Hankin 200 grammaa merinoa, josta nyt on kehrätty 150 grammaa, ja kerrattu kaksisäikeiseksi.

 Pieni ongelma näiden lankojen kanssa tosin on: ensimmäinen 50 grammaa sisältää 64 m lankaa, toinen 50 grammaa 75 metriä ja kolmas 130 metriä. Mitenkäs näistä sitten mitään neulotaan? Tällä menolla viimeisestä 50 grammasta tulee jo 160 metriä. Tuskinpa kuitenkaan...

Ompeluksista on tällä kertaa vastuussa Tipu. Pala valkoista fleeceä, vähän valkoista lankaa ja täytevanua, neula, pari nappia, pala kangasta ja paljetti. Näistä aineksista Tipu kokkasi pienen kissan. Ihan itse. Tyttö vain hipsii omia aikojaan kellariin ja tulee sieltä tunnin päästä näyttämään aikaansaannoksiaan. Taitava Tipu! Neulominen tai virkkaaminen ei tosin tunnu kiinnostavan, ainakaan vielä. Ommellen saa nopeammin valmista.

Pupu ja sakset

Sain lopulta vihon viimein aikaiseksi hommattua kehruuvillaa. Vanha rouva tuntuu olevan pakkasella tavallista nirsompi: yksi kolmesta rullasta on niin jäykkä, että kehruu ei onnistu sillä ollenkaan, toisaalta se sama nyöri, jota piti kosteammalla kelillä kiristää, tuntuu nyt olevan vähän liiankin kireällä. Rouva vetää turhan hanakasti säikeen rullalle, vaikka ämmän säätöruuvi on väännetty ihan tappiin löysälle. Nyörin vaihto pitempään tietysti auttaisi. (Suonet anteeksi, jos käsitteet eivät ihan sattuneet kohdalleen, minä vasta opettelen...)
Kehrännyt kuitenkin olen! Näin:

 Tässä 50 grammaa merinolankaa. Tasaiseksihan tätä ei voi sanoa, mutta ehkä kehtaan tällä kertaa kuitenkin neuloa tästä jotain ilman huovuttamista. Lanka oli muuten siistimmän näköistä ennen kastelua, usko pois. Eilisen kehruuharjoitteluissa uskaltauduin lopulta päästämään välillä kierteen vetämään kuidut kädestäni, pitkävetoharjoitteluja siis. Ilmeisesti päävärkki joutui hommiin, näin nimittäin viime yönä untakin kehräämisestä. Sitä parempi: saa harjoitusta hereillä ja nukkuessa ;)

Ne Pupun sakset sitten: Pupu on tomera ja omatoiminen tyttö. Moni muu vielä suunnittelee siinä vaiheessa, kun Pupu on jo homman tehnyt. Tässä päivänä muutamana tyttö iski silmänsä minun kehruukuituuni. Onneksi huomasin, kun hän lähestyi villatopsiani sakset ojossa. Kyllä meillä askarrella saa, juu. Mutta leikeltäväksi annan kyllä muuta tavaraa kuin kehräämistä varten hankkimaani merinoa. Tarjosin ensin täytevanua tai vanulevyä. Eihän se valkoinen kelvannut. Seuraavaksi tarjosin punaista huovutusvillaa. Eipä kelvannut enää sekään. Siinä vaiheessa Pupu oli jo niin suivaantunut, että hän kipaisi yksin kammariin ja laittoi oven kiinni perässään. Vähän ajan päästä tyttö tuli puoliksi noloissaan takaisin, tukko hiuksia kädessään. Tuli sitten leikattua jotain muuta, kuin villaa.

Parin päivän päästä Tipu lueskeli Pupulle samaisessa kammarissa ja Pupulla sattui olemaan sakset käsissään. Lopputuloksen voi melkein arvata. Tässä alus- ja päällyspaidan helmat.

 Sukat ja legginsit taas näyttävät tältä:

Pöksyt olivat ainoa vaatekappale, joka säästyi tuholta. Näiden muiden kohdalla olen kahden vaiheilla: viitsisinkö yrittää paikkailla näitä vai heitänkö suosiolla roskiin. Jälkeenpäin Tipua huvitti ja Pupua nolotti. Pupulta on jo kuulakärkikynät ja tussit pannassa, saksia en viitsisi kieltää. Pitäähän tytön saada leikata, kun hän siitä kerran pitää. Pupu lupasi, ettei hän enää leikkaa vaatteitaan. Kyllä häntä sen verran nolotti, että ehkä hän sen muistaakin.

Tossuja...

...tossujapa hyvinkin! Ensimmäinen pari näyttää hullusti erikokoiselta. Kyllä nämä ihan oikeasti ovat melkein saman kokoiset. Lanka on kaupan superwashia ja itsekehrättyä. En nyt tiedä, onko tämä oikein sallittua, mutta kehräsin mustat jämävillat yhteen valkoisten kanssa, joita minulla oli alun perinkin vain vähän, ja laitoin lisäksi vielä ruskeaa, jota onkin sitten enemmän. Kertasin langan kaksinkertaiseksi, toinen säie on sekavilloista, toinen ruskeasta.

 Neulomisen jälkeen huovutin tossut pariin otteeseen pyykinpesukoneessa, ennen kuin suostuivat huopumaan tarpeeksi. Siinä sivussa superwash-lankakin päätti huopua pikkuisen. Eri villojen käyttö samaan huovutettavaan projektiin ei tosin ollut kovin viisasta. Ne nimittäin huopuivat eri tavalla. Tämä homma meni "tulipahan kokeiltua, aina sitä viisastuu" -luokkaan!

Kehrääminen on jäänyt tauolle, enimmäkseen sen takia, että Ilosilmukkaa jo vuosia vaivannut rasitusihottuma kehittyi kokonaan uudelle tasolle tänä syksynä. Toinen kämmen ja sormet ovat niin hurjassa kunnossa, että en viitsi karstaamista edes yrittää. Siinä kun pitäisi pitää ihan tukevasti karstoista kiinni, eikä nahka tuon tyyppistä työtä kestä. Kysyä sopii, mitä työtä se sitten kestää :/ Lähete ihotautilääkärille lähti jo kuukausi sitten, ja aika meni ensi vuoden puolelle. Tänä vuonna voi joululeipomiset jäädä vähiin ja saattaa olla, että ostan laatikkososeetkin valmiina kaupasta...

Neulominen onnistuu jotenkin, kun oikea käsi on tolkullisessa kunnossa ja vasen käsi on puuvillahanskan suojassa. Kunhan puikot on tarpeeksi paksut, että ne ei yhtenään mene hanskasta läpi ja malli on tarpeeksi simppeli. Tämän tragedian seurauksena Ilosilmukka on pysytellyt tossulinjalla.

 Seuraavat tossut ovat kahdeksan neliön palatossut, naisten kokoa. Lanka on jotain Novitan lankaa, olisiko Jussia. Seiskaveikan paksuista kuitenkin.

Kolmannet tossut ovat palatossu-variaatio dominopaloista. Koko yrittää olla miesten, tiedä häntä sitten. Sen verran muhkuraiset dominoneliöistä tuli, että nämä tossu päätyivät kostutettaviksi. Voisin sanoa, että vanhassa vara parempi: perinteinen malli on mielestäni parempi kuin uusi.

Rukkini ja minä

Rukkini ja minä olemme yrittäneet tehdä tuttavuutta. Vanha rouva on osoittautunut luonteeltaan varsin temperamentikkaaksi. Ja kun minun kokemukseni kehräämisestä on täysi nolla, lopputuloksen voitte arvata. 

Ensimmäiseen pulmaa törmäsin välittömästi. Rukin pitäisi vissiin vetää lanka rullalle. Ei vedä. Kierrettä kyllä tulee. Kun hoksasin kääntää ruuvista ämmää kauemmaksi, sain lopulta langan kiertymään rullalle. No hyvä!

Ensi hätään hain kehruuvillaksi Novitan hahtuvaista. Vanhan rouvan kärsivällisyys oli koetuksella, kun minä räpelsin hahtuvaisen kanssa. Lopputulos näkyy tästä:

Ei tätä lankaa sentään neuloa voi. Taidan jättää vyyhdin muistoesineeksi. 

Kehruuvillan saatavuus näyttää olevan heikkoa. Netistä sitä saa, mutta eipä juuri muualta. Satuin sitten kysäisemään muutaman kilometrin päässä olevasta lampolasta, olisiko heillä villaa. Olihan siellä. Muutama lava väreittäin lajiteltua raakavillaa. Ei muuta kuin pahvilaatikko mukaan ja Isännän leipoma ruisleipä kainaloon viemisiksi. Kotiin tulin ilman leipää, pahvilaatikko täynnä villaa ja karstatkin sain lainaan. Villoissa on sen verran tuhti lampaan tuoksu, että päätin ensimmäiseksi pestä ne. 

Siispä pihasaunalle tulet padan alle. Siellä on touhu vähän huolettomampaa kuin sisällä kylppärissä. Sekoitin käden lämpöisen pesuveden 80 litran saaviin ja annostelin siitä pesuvatiin. Näin lämpötilakin pysyi tasaisena. 

Villojen kuivuttua pääsin karstaamaan. Karstat ovat vanhat, mutta ehjät ja toimivat. Tässä pahvilaatikossa sitä tuotosta. Työn alla ensimmäisenä musta lammas.

Hahtuvaisen jälkeen oman karstavillan kehrääminen tuntui paljon helpommalta. Vanha rouvakin tuntuu käyneen vähän kärsivällisemmäksi opettajaksi, kun pääsi käsittelemään vanhaa, tuttua tavaraa. Kehräsin kaksi rullallista ja kertasin ne sitten yhteen. Lopputuloksena oli kaksi n. 50 gramman vyyhtiä ihanaisen pehmeää luonnonmustaa suomenlampaanlankaa! Olo on luottavainen: eiköhän me vanhan rouvan kanssa vielä opita tulemaan toimeen keskenämme.

Neulelankana tykkään kyllä ohuemmasta ja onhan tämä hurjan möykkyistä. Kuvittelisin kuitenkin käyttäväni nämä johonkin huovutettavaan. Tipu yritti olla kannustava ja tuumasi: "Et sää äiti ole kovin hyvä kehräämään, mutta kyllä sää vielä opit!" Naulankantaan! Hyvä Tipu!

Ruskea villa on kylppärin lattialla odottamassa kuivumista ja karstaamista, sen jälkeen pääsen taas kehräämään. Näyttää siltä, että joudun hakemaan vielä lisää raakavillaa, terveisiä vain lampolaan! Vieläkö edelliskertaisella leivällä heltiää toinen pahvilaatikollinen vai tuonko lisää leipää tullessani? Nyt olisi tuoretta...

Tämä postaus lipsahti taas kehruun puolelle. Seuraavaksi kerraksi lupaan sitten jotain muuta: kutileita, virkkuita tai tilkkutöitä.

Kertausharjoituksia

Viime viikolla kannoin aitasta tupaan vanhan rukin. Rukki on myös niitä vehkeitä, jotka olivat aitassa, kun tämä paikka ostettiin. Mitään tietoa sen historiasta ei ole. Minähän en tiedä mitään kehräämisestä, joten ei muuta kuin surffaamaan. Käspaikan sivuilta löytyy selkeä kuva, jossa on nimetty rukin osat. Näyttäisi, että kaikki on tallella, naruja lukuunottamatta, ne ovat tainneet vuosien saatossa lahota. Pari rullaa kehrättyä lankaa rukin mukana on ja kolmas rulla paikoillaan. Vähän lisää neuvoja Ravelrystä, pari päivää kuivumista sisällä ja vähän öljyä muutamaan paikkaan, niin johan alkoi pyöriä. Ainoa kehräämiseen mitenkään käyvä materiaali sattui olemaan Tiimarin huovutusvillaa, mutta pakkohan tätä oli päästä kokeilemaan. Lopputulosta en taida viitsiä esitellä täällä!

 Toinen juttu onkin sitten nuo rukin mukana tulleet valmiiksi kehrätyt langat. Rullat olivan sen verran likaisia, että purin niistä suosiolla päällimmäiset kerrokset pois. Sitten kertaamaan, jotta saan rullat tyhjiksi. Pienen säätämisen jälkeen homma alkoi sujua jotenkin. Yhden aamupäivän jälkeen langat oli kerrattu. Vähän ylikierteistä tästä tuli, mutta ihan hyvä noin ensi kokeiluksi. Tässä yksi rullallinen vyyhdinpuilla ja toinen odottamassa vyyhtimistä.

 Tämän verran siitä tuli. Isommat vyyhdit on siinä 50 grammaisia, pienempi alle puolet siitä. Ihmettelin vähän näitä käsitellessäni, että onpa tämä lanka kumman tuntuista. Ei oikein tuntunut villalta. Päätin pestä vyyhdet.

 Villanpesuainetta, lämmintä vettä ja langat sekaan. Lopputulos näytti tältä. Huhhuh! Tässä vaiheessa tuntui, että saako näitä puhtaiksi ikinä. Muutaman huuhteluveden jälkeen tilanne näytti kuitenkin jo paljon paremmalta. Semmoinen toistakymmentä kertaa taisin langat huuhdella, ennen kuin niistä lähti kirkas vesi.

 Pesun jälkeen langat näyttävät tältä. Väri on aivan eri kuin tuolla ylempänä. Nyt nämä näyttävät rakenteeltaankin jo villalangalta.

Kummasti nämä langat olivat likaisia läpensä. Tokihan pintakerrokset ovat voineet likaantua vuosikymmenten aikana aitassa, mutta silloin langan olisi pitänyt olla rullan sisältä puhtaampaa. Tuntuu, että nämä on kehrätty likaisesta villasta tai sitten ne ovat likaantuneet kehrätessä rukista. Epäilen tuota ensimmäistä, niistähän se rukkikin likaantuu. Ja likainen se on, pahimmillaan lyhdyssä oli kolmen millin kerros mustaa, kovettunutta töhnää siinä, mistä lanka juoksee yli. Enimmät rapsin puukolla pois, loput täytyy vielä putsata. Nyt pitäisi hommata jostain kehräämiseen soveltuvaa villaa, sormia syyhyttää jo!