Rukkini ja minä

Rukkini ja minä olemme yrittäneet tehdä tuttavuutta. Vanha rouva on osoittautunut luonteeltaan varsin temperamentikkaaksi. Ja kun minun kokemukseni kehräämisestä on täysi nolla, lopputuloksen voitte arvata. 

Ensimmäiseen pulmaa törmäsin välittömästi. Rukin pitäisi vissiin vetää lanka rullalle. Ei vedä. Kierrettä kyllä tulee. Kun hoksasin kääntää ruuvista ämmää kauemmaksi, sain lopulta langan kiertymään rullalle. No hyvä!

Ensi hätään hain kehruuvillaksi Novitan hahtuvaista. Vanhan rouvan kärsivällisyys oli koetuksella, kun minä räpelsin hahtuvaisen kanssa. Lopputulos näkyy tästä:

Ei tätä lankaa sentään neuloa voi. Taidan jättää vyyhdin muistoesineeksi. 

Kehruuvillan saatavuus näyttää olevan heikkoa. Netistä sitä saa, mutta eipä juuri muualta. Satuin sitten kysäisemään muutaman kilometrin päässä olevasta lampolasta, olisiko heillä villaa. Olihan siellä. Muutama lava väreittäin lajiteltua raakavillaa. Ei muuta kuin pahvilaatikko mukaan ja Isännän leipoma ruisleipä kainaloon viemisiksi. Kotiin tulin ilman leipää, pahvilaatikko täynnä villaa ja karstatkin sain lainaan. Villoissa on sen verran tuhti lampaan tuoksu, että päätin ensimmäiseksi pestä ne. 

Siispä pihasaunalle tulet padan alle. Siellä on touhu vähän huolettomampaa kuin sisällä kylppärissä. Sekoitin käden lämpöisen pesuveden 80 litran saaviin ja annostelin siitä pesuvatiin. Näin lämpötilakin pysyi tasaisena. 

Villojen kuivuttua pääsin karstaamaan. Karstat ovat vanhat, mutta ehjät ja toimivat. Tässä pahvilaatikossa sitä tuotosta. Työn alla ensimmäisenä musta lammas.

Hahtuvaisen jälkeen oman karstavillan kehrääminen tuntui paljon helpommalta. Vanha rouvakin tuntuu käyneen vähän kärsivällisemmäksi opettajaksi, kun pääsi käsittelemään vanhaa, tuttua tavaraa. Kehräsin kaksi rullallista ja kertasin ne sitten yhteen. Lopputuloksena oli kaksi n. 50 gramman vyyhtiä ihanaisen pehmeää luonnonmustaa suomenlampaanlankaa! Olo on luottavainen: eiköhän me vanhan rouvan kanssa vielä opita tulemaan toimeen keskenämme.

Neulelankana tykkään kyllä ohuemmasta ja onhan tämä hurjan möykkyistä. Kuvittelisin kuitenkin käyttäväni nämä johonkin huovutettavaan. Tipu yritti olla kannustava ja tuumasi: "Et sää äiti ole kovin hyvä kehräämään, mutta kyllä sää vielä opit!" Naulankantaan! Hyvä Tipu!

Ruskea villa on kylppärin lattialla odottamassa kuivumista ja karstaamista, sen jälkeen pääsen taas kehräämään. Näyttää siltä, että joudun hakemaan vielä lisää raakavillaa, terveisiä vain lampolaan! Vieläkö edelliskertaisella leivällä heltiää toinen pahvilaatikollinen vai tuonko lisää leipää tullessani? Nyt olisi tuoretta...

Tämä postaus lipsahti taas kehruun puolelle. Seuraavaksi kerraksi lupaan sitten jotain muuta: kutileita, virkkuita tai tilkkutöitä.