torstai 10. heinäkuuta 2008

Kuvia, kuvia

Suvun IT-mies kävi katsomassa uutta kotia. Saatiin samalla reissulla verkko kuntoon, joten sama vanha peli jatkuu taas täällä. Kuvia ja höpötystä on siis tiedossa taas. Olisi kiva tietää, lukeeko näitä kukaan...


Joskus muinoin ala-asteen puukässässä tehty rasia sai uuden ilmeen. Maalasin sen kirstusta yli jääneellä kalustemaalilla. Ruotsin ope jakeli joskus yläasteella ruotsalaisia lehtiä. Minä tietysti valikoin niistä sellaisia, joissa oli käsityöohjeita. (Kuinkas muuten.) Tähden ohje on näistä lehdistä. Mitään muuta lehdistä ei enää olekaan jäljellä kuin nuo ohjeet, joten ei kyllä ole hajuakaan siitä, mikä lehti oli kyseessä. Se lienee kuitenkin ilmestynyt joskus 80-luvun puolessa välissä. Tähti on kiinnitetty rasian kanteen serviettitekniikalla. Aika tukevasti se tuntuu olevan kiinni. Ei se tietenkään kiskomista kestä. Niin että tämä rasia jää kyllä äidille eikä Tipulle. Lakkaa meni ihan kiitettävästi pinta-alaan nähden. Ihan onnistunut juttu! Samaa voisi soveltaa vielä johonkin muuhunkin.

Tipun pitsi-nilkkasukat. Pitsineule on omasta päästä. Nilkan röyhelössä on 25 s /puikko, sen jälkeen 10. Lankana kotiväki. Sukkamalli on ihan perinteinen varresta aloitettu vahvistetulla kantapäällä. Se vain on niin selkäytimessä. Puikot taisi olla peräti kolmoset. Pienemmillä olisi puuvillalangasta tullut aika joustamatonta jälkeä. Nämä sukat piti tehdä, kun lupasin Tipulle kimaltavat juhlakengät marketin tarjouksesta. Sopivat olivatkin loppu ja piti ostaa numeroa isommat. Näiden kanssa kengät pysyvät jalassa ihan hyvin.
Tämä olkoon todisteena, että kesä tuli taas tänä vuonnakin. Tipu uimassa läheisellä uimarannalla. Ei ole ruuhkaa ei... Vesi oli lämmintä!
Lauantai-iltana mökillä oli tämmöiset näkymät. Piti käydä ihan kivilaiturilla ihailemassa auringonlaskua ennen nukkumaan menoa. Ja sitten piti juosta sisälle, kun alkoi (taas) sataa vettä.

Tulossa oleva rallilla on täällä päin tiettyä vaikutusta elämään. Jännä nähdä, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Siitä lisää sitten myöhemmin.

1 kommentti:

möhönasu kirjoitti...

Kiva idea käyttää pitsiliinaa koristeluun :)Tuolla samalla tyylillä voisi tehdä isompiakin töitä.