Eukko-sukat

Ravelryn perinneryhmässä on ollut puhetta kirjonta-aiheisesta tempauksesta. Ilosilmukalla alkoi päässä heti raksuttaa. Lopputulos on tällainen:

 Villasukat, naisten kokoa ja lankana seiskaveikkaa. Lankavalinnasta käy syyttäminen Novitan ja Suuren käsityölehden kirjoneulesukkakilpailua, jossa sukat pitää nimenomaan toteuttaa seiskaveikasta. Sukat ilmoittivat nimekseen "eukko". Jostain syystä jotkut kutileet osaa esitellä itsensä.

 Sukat sopivat justiin omaan jalkaan ja kokemus on osoittanut, että kelpaa ne silloin monelle muullekin. Tykkään näistä niin paljon, että en taidakaan hennoa lähettää näitä kilpailuun. Kilpailutöitä kun ei saa takaisin. Ja sen verran ikävä tällaista kirjoneuletta, jossa lankaa joutuu sitomaan usein nurjalla puolella, on tehdä, että en taida viitsiä tehdä toista paria kilpailuun. Tai ehtiäkään, ei sen puoleen. Näiden sukkien myötä julistan joululahjapajan avatuksi!

No mitä tekemistä näillä sitten on kirjonnan kanssa? Alla ote kirjontakirjan kuvista. Se puhukoon Ilosilmukan puolesta.

 Sieltähän ne eukot löytyi. Kirjan olen saanut ilman kansia ja osa sivuista irti anopilta joululahjaksi. Ensimmäisellä tallella olevalla sivulla on nimi "Karjalainen kirjonta", mitään muita tunnistetietoja kirjasta ei löydy. En löydä sitä netistäkään nimellä hakemalla.

Toinenkin kirjoneulesukkapari on tekeillä, nyt pääsi vaan käymään niin, että harmaa lanka loppui kesken, enkä ole vielä saanut hankittua sitä lisää. Onneksi on muita lankoja, muutenhan tässä tulisi hätä.

Mummun muistolle

Ilosilmukka oli eilen hautajaisissa. Äidin äitini nukkui pois hiljattain 91 vuoden iässä. Mummu oli viimeiset vuodet fyysisesti huonossa kunnossa. Heikko sydän vei voimat ja sairaalajaksojakin tuli silloin tällöin. Myös näkö heikkeni taipaleen loppua kohti. Viimeisinä vuosina mummu virkkasi ja neuloi näppituntumalta, kun silmistä ei enää niin tarkkaan työhön ollut apua. Mieli oli kuitenkin kirkas ja iloinen joka kerran, kun mummua käytiin katsomassa. Ihan viimeisiin aikoihin asti mummulla oli aina lapsille jotain itse tehtyä annettavaa. Vielä 90-vuotispäivillään hän jakoi lapsenlapsenlapsilleen neulomiaan eläinhahmoja.

Vaikka mummu muutti tästä ajasta ikuisuuteen, mummun perintö elää vahvana. Ilosilmukka kantaa omalta osaltaan sitä eteenpäin käsitöiden muodossa.

Vuonna 1964 mummu kirjoitti runoon näin:

”Elon tie,

- rikas tie,

- kirkas tie,

vihdoin viimein kotiin vie.

Ajan tuska

- surun kukka,

- murheen kukka.

Siell’ ei enää nouse musta.”

Mummu on nyt päässyt kotiin pitkän taipaleen jälkeen. Kaikki kipu ja sairaus on poissa. En sano hyvästi, sanon näkemiin. Taivaan kodissa kerran tavataan taas.



”Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.”

Sananl. 4:18

Mummua lämmöllä muistaen
Ilosilmukka.

Husqvarna

Talouden Singerit ovat saaneet kilpailijan. Viikonloppuna meille muutti uusi poljettava ompelukone, tällä kertaa merkiltään Husqvarna. Tämä kone on oikeastaan Pojan, mutta ainakin vielä Poika antoi ilomielin koneen minun hallintaani. 

 Vanhastaan näitä on täällä maalla kutsuttu nimellä "husovarna", ei ole vaikea arvata miksi. Q:n poikkiviiva on melko olematon nysä, eikä lukutaitokaan ehkä ole ollut silloin ennen vanhaan ihan yhtä vahva kuin nykyään.

 Logo on varsin komea kruunuineen ja seppeleineen. Melkein voisin sanoa, että tämän jalka on kauniimpi ja sirompi kuin Singereissä.

 Eikä koristelukaan jää jälkeen. Hieno kone! Tämän yksilön koneisto on todella hyvässä kunnossa. Kone on ollut viimeiset vuodet kylmillään olevassa talossa, sitä ennen todennäköisesti sisällä lämpimässä. Koneisto on hyvässä öljyssä ja käy kevyesti ilman mitään krohinoita tai muitakaan sivuääniä. Sarjanumero löytyy koneen jalustasta. Haku "singer serial number" vie helposti sivuille, joilta löytyy Singerien valmistusvuosia ja jopa tehtaita sarjanumeron perusteella. Vastaavalla haulla "husqvarna serial number" löytyy ohjeita, mistä moottorisahasta löytyy sarjanumero. Muutenkaan Husqvarnasta ei tunnu löytyvän juuri mitään. Minulla ei siis ole mitään hajua tämän koneen iästä, ihan veikkauksena voisin heittää 1900-luvun alkupuolen.

 Pöytätaso on ilmeisesti öljytty, kovasti se on päässyt kuivumaan ja muitakin vaurioita näkyy. Koneen mukana on myös se puinen koppa, joka kuuluu koneen päälle, mutta se on rikki. Päätylevyt ovat onneksi ehjät, joten pientä toivoa on, että joku osaisi vetää päätyjen päälle uudet viilut.

Pöytätason ja jalustan kuvioiden kulumisesta näkee, että koneella on ommeltu aikoinaan paljon. Pöytätason kuviot on tehty intarsiatekniikalla, alla lähikuva.

10 sentin kolikko on mukana osoittamassa mittakaavaa. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota pienenpienistä erivärisistä puupaloista tehtyyn mittanauhamerkintään. Siihen aikaan oli vielä aikaa näprätä. Pöytätaso on ilmeisesti alunperin öljytty. Täytyy öljytä se pariin kertaan ja katsoa, tuleeko siitä siistimmän näköinen.

Lisää pikkuvirkkuita ja askarteluja

Keittiön pöydällä korppupurkin virkaa hoitaa vanha, kahden litran vetoinen lasitölkki. Tölkki on sen niin mukavan kokoinen, että oikean merkkiset korput mahtuvat sinne poikittain, reilu puoli pussillista kerrallaan. Tölkistä puuttuu kansi, olisikohan ruostunut ja heitetty pois. Korppupurkissa kannen puuttuminen ei niin nuukaa ole, korput pitävät ilmavasta säilytyksestä.

Virkkasin ohuehkosta virkkauslangasta pikkuliinan purkin kanneksi. Malli on tuttu tähtimalli, tähän otin ohjeen Mary Oljen kauneimmat käsityöt -kirjasta, käyttötarkoituksen mukaan soveltaen.

Tarkoitus oli, että keskiosa olisi niin tiivis, että ei kärpäset pääse lentämään purkkiin ja reuna taas niin löysä, että liina asettuu kauniisti purkin päälle. Pujotin lankaan helmiä, jotka sitten sirottelin reunukseen painoksi. En vain osannut päättää, laittaisinko vihreitä, turkooseja vai ruskeita helmiä. Näin siinä sitten kävi.

Liina istuu purkin päälle hyvin, se on juuri sopivan kokoinen ja helmet pitävät reunan hyvin alhaalla. Onhan tämä yltiöromanttinen, mutta menköön nyt. Ei näitä kovin montaa ole tarkoitus keittiöön sirotella.

Edellisen postauksen pahvipurkit saivat nurkkiinsa vähän lisää väriä. Nyt ne taitavat olla valmiita, luulisin ainakin.

Purkit saivat kaverikseen kenkälaatikon.

Laatikko on maalattu sillä samaisella seinämaalilla. Kannen päällystin decoupagelakalla ja serveteistä revityillä suikaleilla. Ja tämä oli sitten ensimmäinen kerta, kun käytin ko. lakkaa servetteihin, mihin se on tarkoitettu. Aikaisempia projekteja löytyy täältä ja täältä.

Samalla tekniikalla kiinnitin kanteen vanhan kiiltokuvan. Pariskunnan isäntä oli jo vähällä menettää päänsä, nyt pää ainakin pysyy paikallaan. Ei enää giljotiini uhkaa. Kenkälaatikoiden tuunaaminen on sen verran mukavaa hommaa, että voisin vaikka Tipun kanssa tuunata vielä loputkin nurkissa pyörivät laatikot paraatikuntoon. Ja saahan noita laatikoita lisää hakemalla kenkäkaupasta, jos omat nurkat tyhjenee.

Puikoilla on jotain isompaa, moneen kertaan purettua ja taas uudelleen aloitettua. Saas nähdä, montako välityötä vielä ehdin tehdä ennen kuin se varsinainen keskeneräinen käsityö valmistuu.

Pikkuvirkkuita ja askarteluja

Laitoin tässä vähän aikaa sitten itselleni pienen hyllykön käsityötarvikkeille. Etsiskelin muutamasta paikasta hyllykköön sopivia koreja tai rasioita, mutta en löytänyt mieleisiä. Päädyin etsimään kotoa tarkoitukseen sopivia laatikoita tuunattavaksi. Ensimmäinen pari uunista ulos!

 Nämä rasiat on tehty maitopurkista. Maalasin purkit pariin kertaan raksalta ylijääneellä seinämaalilla. (Juu, meiltä löytyy tätä nykyä ihan mukava varasto erilaisia maaleja.) Bonuksena seinämaalin käytössä on sekin, että rasiat ainakin sopivat sisustukseen.

 Pitsit virkkasin Suuren Käsityölehden heinäkuun numeron ohjeilla. Lehdessä näitä oli ommeltu kankaisten huivien reunoihin. Sitten vain reilusti decoupage-lakkaa pitsin alle ja varsinkin päälle. Olisihan nämä voinut ihan vain liimata, mutta tykkään nyt tällä kertaa tästä lakkapinnasta. Pitsin rakenne näkyy mukavasti lakasta läpi. Vahva lakkakerros myös tukevoittaa rasian reunaa huomattavasti.

 Toiseen rasiaan on meininki laittaa akuutisti käytössä olevat puikot ja koukut ennen kuin lajittelen ne taas paikoilleen. Toinen saa toimia roskiksena. Minähän en viitsi joka langanpätkää kiikuttaa roskiin sitä mukaan kuin niitä tulee.

Tyttöjen kanssa askarreltiin taas. Tai oikeastaan minä askartelin Tipun kanssa ja Pupu touhusi omiaan siinä vieressä. Taikalehden ideoilla mentiin tälläkin kertaa.

 Pupulle hämähäkki. Tipu ompeli tässä taannoin Pupulle punaisen hämähäkin. Hämähäkki kulkee nimellä Hämppis ja se kulkee myös Pupun mukana melkein joka paikassa. Pupun mielestä hämähäkin on nykyään muutenkin niin ihania, niin ihania. Meillä ei uskalla enää edes litata lattialla juoksevaa hämähäkkiä, jos Pupu on näkemässä. Päällystin pari kertakäyttölautasta silkkipaperiympyröillä, leikkasin kartongista yhden ison ja monta pientä ympyrää vartaloksi ja jaloiksi. Sen jälkeen kaikki osat liimalla yhteen ja hämähäkki roikkumaan seitistä. Pupu piirsi itse silmiin mustat osat.

 Tästä kuvasta näkee hämähäkin rakenteen paremmin. Hämähäkki laitettiin roikkumaan Pupun sängyn jalkopään päälle. Siinäpähän killuu. Niin ja Taikalehdessä oli kyllä tehty ihan muita eläimiä kuin hämähäkkejä.

Tipu teki itselleen turkoosin kalan. Yhden lautasen päällystäminen oli tytölle tarpeeksi. "Mä voisinkin laittaa tämän uimaan siihen turkoosille seinälle", tuumasi tyttö. Siinä se nyt uiskentelee.

Länkipeilin kunnostus

Mökillä on ollut vanha länkipeili. En tiedä, mistä tämä on sinne kulkeutunut, siellä se roikkui entisen saunan pukuhuoneen seinällä, kun minä ensi kerran mökille tulin. Tänä kesänä sillä ainoalla kerralla, kun mökillä olen käynyt, nappasin peilin mukaan.

Tällaisessa kunnossa se oli. Huomaa erityisesti tyylikkäät oranssit muoviköydet peilin ylä- ja alareunassa. Längissä oleviin reikiin on lyöty tapit, joista pidempien päässä on ruuvit. Isännän mukaan niistä on joskus roikkunut hylly.

 Ei sitten muuta kuin peili kappaleiksi ja kuumailmapuhallin ja pakkelilasta käteen. Alapuolella olevassa kuvassa vasen puoli on kuumailmakäsittelyn jäljiltä, oikea puoli jo hiottu. En halunnut hioa länkiä aivan puhtaiksi, koska se olisi samalla poistanut niistä eletyn elämän jäljet, jotka minusta ovat olennainen osa vanhaa esinettä.

 Öljysin länget parafiiniöljyllä. Varsinaiset huonekaluöljyt ovat usein sen verran tömäkkää tavaraa, että niihin en halunnut länkiä sotkea. Sitten vain palapeli uudelleen kasaan. Tälleen.

 Ylä- ja alapäähän tein nahasta siteet, nahan leikkasin loppuun pidetystä nahkatakista. Jemmasin takin talvella askartelumateriaaliksi. Takkinahka oli sen verran ohutta, että parin yrityksen jälkeen päädyin kiertämään nahkasuikaleet nyöriksi. Nyt kestää.

Länget jatkavat elämäänsä edelleen peilinä. Minä talletan ne omalta osaltani tällä tavalla, tehköön jälkipolvi taas omat ratkaisunsa.

Nyt kun peili vielä löytäisi paikkansa seinältä. Pikku homma, eikös vain? Homma vain kasvaa vähän isommaksi, kun muistaa, että meillä on kaikki taulut sun muut tuvan puusohvan mahassa odottamassa ripustamista. Pitäisi ottaa koko läjä esille ja miettiä, mihin huoneeseen ja mille seinälle kuuluu mikin kuva. Pikku homma...

Tunika Miamista

Novitan Miami-langan herkullinen värikartta  houkutteli tuomaan lankaa kaupasta kotiin. Novitan nettisivuilla Miamia luonnehditaan "puuvillaiseksi". Langassa on 50 % puuvillaa ja saman verran akryyliä. Jotenkin puuvillan tuntu on onnistuttu peittämään akryylihöttöön ja lanka tuntuu erinomaisen keinokuituselta. Värit ovat kuitenkin kauniita.

Aikani suunniteltuani päädyin tekemään langasta pitsihelmaisen tunikan. Valitsin vyötteen isomman puikkokoon, 4,5 mm, koska halusin neuleesta laskeutuvan. Aloitin yläpäästä, niin ei tarvinnut suunnitella kovin tarkkaan ennen aloittamista. Suunnittelu eteni käsi kädessä neulomisen kanssa, kuten minulla yleensäkin. Väri on oikeasti kirkkaampi kuin valokuvassa. Langan keinokuituisesta tunnusta huolimatta tunikaa tulee ihan varmasti pidettyä. Tykkään sekä mallista että väristä. Lankaa jäi yli pari kerää, niin tuppaa käymään, kun ostaa langan ennen neuleen suunnittelua. Jämäkerille löytyy varmasti  jotain käyttöä.