maanantai 10. joulukuuta 2012

Valoja ulos ja sisälle

Talven valkeus piristää mieltä kummasti. Kylällä talvi tuntuu pimeältä. Kirkkaat sähkövalot peittävät luonnon omat valot ja niiden valopiirin ulkopuolelle ei näe. Täällä maalla ei kaupungin valoja näy. Ulkona ei silti ole pimeää. Kuun ja tähtien valossa näkee kulkea pihassa ja pienen kynttilä valo riittää valaisemaan kuistin ympäristön. Vähän valoa onkin paljon.
 Ilosilmukalla on vanhassa navettarakennuksessa pihasauna. Kesällä pihasaunalle tulee vesi pumpulla läheisestä lähteestä, talvella vesi tuodaan paljulla vanhalla vesikelkalla. Kesäaikaan saunaa lämpiää viikoittain, talvella lämmittäminen on sen verran työläämpää, että Ilosilmukkakin tarvitsee hyvän syyn saunan lämmitykseen. Viikko sitten syy oli pikkujoulut, viime viikonloppuna saunan pesu. Jouluna lämmitetään tietenkin pihasaunaa.
 Pakkanen maalaa käytön kosteuden kuvioiksi ikkunaan. Toisessa ikkunassa höyheniä, toisesta tällainen näkymä pihalammelle.
 Ilosilmukalla on ollut jemmassa kaksi kaunismuotoista lampunvarjostimen kehikkoa. Jalkalamppu ei ollut turvallinen ja piti hävittää, mutta varjostimet laitoin talteen. Tässä kehikot on jo maalattu mustiksi. Lisäksi helmiä, rautalankaa ja pari valosarjaa.
 Pujotin helmet rautalankaan ja kieputin rautalangat kehikkoihin. Punaisia läpinäkyviä helmiä ja pieniä harmaita helmiä.
 Lopuksi vielä ledivalosarjat molempiin ja ikkunan eteen roikkumaan.
 Tähän malliin. Nyt minullakin on jouluvalot.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Kivannäköiset jouluvalot sait.