Varokaa vihaista Ilosilmukkaa!

Eilen oli tyhmä päivä. Olisiko liene ollut kysymys syysloman jälkeisestä lomakrapulasta vai mistä, mutta työpäivä ei ollut kiva. Enimmäkseen tein kyllä koulutehtäviä (perheyrityksen hyviä puolia) ja se ei nykyään ole ollenkaan hauskaa ja helppoa. Työpäivän päätteeksi kuljettelin lapsia paikasta toiseen ja siivosin, mikä on ehdottomasti kotitöistä niitä inhokkihommia. Olin tyttöjen kanssa kolmestaan, ja koko päivän odotin, että saan muksut sänkyihinsä ja pääsen aivan yksin ja kaikessa rauhassa lösähtämään telkun eteen, katsomaan nauhalta jotain, mikä kiinnostaa vain minua ja neulomaan. Hyvä suunnitelma, eikös vain?

 

Kun iltapalan ja hammaspesun jälkeen kiivettiin yläkertaan, huomasin, että telkulle ei tulekaan sähköä. Pikaisen selvityksen jälkeen huomasin, että kellarista on yksi vikavirtasuoja lauennut. Parikymmentä minuuttia ramppasin yläkerran ja kellarin väliä, kiskoin töpseleitä irti pistorasioista ja kokeilin vikavirtakytkintä. Lopulta olivat kaikki vikavirran takana olevat pistorasiat tyhjinä, eikä virta pysynyt vieläkään päällä. Yläkertaan telkulle olisin saanut vedettyä sähkön roikalla jostain alakerran toimivasta pistorasiasta, mutta antennivehkeet ovat kellarissa, eikä niillekään tule virtaa. Seuraavaksi tarvitsisi varmaan saada sähkömies kiinni ja käymään meillä.

 

Tässä vaiheessa otti sen verran pattiin, että en jaksanut rauhoittua edes lukemaan. Ensin silitin kasan pyykkiä, leikkasin Tipun huoneen uudet verhokankaat ja silitin myös niihin päärmeet. Olisin mennyt ompelemaan verhot, mutta kellarissa oli myös ompelukoneen pistorasia pimeänä. Seuraavaksi raivasin tuvan pöydän, siinä sivussa läjäsin keräyspaperit laatikosta kassiin pois vietäväksi. Tässä välissä harkitsin ompelukoneen tuomista tupaan, tuvassa kun sähköt toimivat. Itsesuojeluvaisto esti kuitenkin niin vaarallisten koneiden käsittelyn sellaisessa mielentilassa. Niinpä menin kellariin ja kävin askartelu/ompelupöydällä odottavan läjän kimppuun. Tipu on luova lapsi, hän suunnittelee ja tekee paljon kaikenlaista, ja yleensä ajatus säntää seuraavaan projektiin viimeistään siinä vaiheessa, kun edellinen valmistuu ja pitäisi alkaa siivota jälkiä. Lajittelin Tipun jäljiltä pöydällä lojuneet helmet, paljetit ja muun pienen sälän muusta käytöstä ylijääneisiin lokerikkoihin. Näin:

 Seuraavaksi painelin yläkertaan kuvaamaan valmistuneita pehmoleluja. Pehmolelut on tehty samalla tyylillä kuin edellisenkin postauksen, näissä on vain käytetty pörrölangan tilalla jotain kirppikseltä ostettua samettilankaa. Puuvillalankaiset osat on virkattu, samettilankaiset neulottu. Balettinalle on Pupun lemppari. Nallen hamonen on näitä röyhelöhuivilankoja. Neuloin röyhelölangan lenkit kiinni nallen masun silmukoihin.

 Nalle sai kaverikseen pitkäkorvaisen pupun.

 Ja tässä vielä yhteispotretti kaveruksista. Tähän tietoon viimeinen pehmolelu on nyt puikoilla. Senkin vartalo on tehty kainaloihin asti, toinen käsi valmiina ja toinenkin melkein. (Jos eilen olisi näkynyt se telkku, pääkin olisi varmaankin jo neulottu.)

Kaiken eilisiltaisen säntäilyn jälkeen otin lopulta kirjan ja luin muutaman sivun ennen kuin painelin sänkyyn. Sängyssä makasin vielä pitkän tovin tuijotellen pimeään, ennen kuin uni tuli. Ja silmukkaakaan en neulonut koko päivänä. Aamulla pää jatkoi samasta pisteestä, mihin se illalla jäi. Varokaa vihaista Ilosilmukkaa! Kuinka tärkeää jokapäiväinen rauhoittumishetki käsityön (ja mieluiten television) kanssa onkaan.