Kutileita, virkkuita, kehruita ja ompeluksia

Vuoden alusta asti puikoilla ollut villatakki valmistui viimein. Katsellessani näitä kuvia huomasin, että langassahan on värieroja! Apua! Neuloessa en huomannut yhtään, mutta nyt kun valokuvassa huomasin ja syynäsin takkia auringonvalossa, niin onhan niitä, värieroja. Höh! Minkäs tälle nyt enää tekee?

 Villatakki on neulottu ohuesta merinolangasta kolmosen puikoilla. Minulla oli lankaa 600 grammaa. Aloitin yläpäästä neulomalla yhtenä kappaleena tasona. Pääntien levennykset, raglanlevennykset ja kuvioneuleet yhtä aikaa antoivat... ööh... tarpeeksi haastetta neulomiseen. Seuraavaksi tein kauluksen, sitten hihat ja sen jälkeen miehustan loppuun. Yhden 25 gramman kerän uhrasin vyön neulomiseen, muuten annoin mennä niin kauan kuin lankaa riitti. En pura, en. Värjäämistä olen kyllä harkinnut, luonnonvalkoinen kun ei muutenkaan ole mikään lempiväri. Vieläköhän väriero näkyisi, jos värjäisin villatakin? Uskaltaisinko kokeilla?

 Tässä villatakki takaapäin ja vyön kanssa. Juu, on se parempi ilman vyötä. Sama kuvioneule toistuu hihoissa, takakappaleella ja puolikas siitä etukappaleella. Alla vielä kuva kuvioneuleesta: normi-6s-palmikoita, kahden s:n levyisiä pikkupalmikoita ja verkkokuvio ristityillä silmukoilla. Ei siis mitään monimutkaista.

 Vielä kuva etukappaleen levennyksistä. Pääntien levennykset tein niin, että nuo napituskaitaleen viereen tulevat palmikot ovat mukana ylhäältä asti. (Mitä merkitystä tällä sitten on, palmikot kun jäävät yläpäästään kauluksen alle...) Tein sekä symmetrian vuoksi että työtä helpottaakseni raglanlisäykset kuvioneuleelle samalla tavoin etu- ja takakappaleella ja hihoissa. Näinhän hihoihin tulee sama silmukkamäärä kuin etu- tai takakappaleelle, mikä ei oikein käy, jos en halua tosi kittanaa miehusta tai hirmu leveitä hihoja. Sain miehustaan lisää silmukoita päättämällä, että raglanlevennysten keskellä oleva palmikko kuuluu miehustaan. Ihan tuossa kuvan alareunassa näkee, miten palmikko menee kokonaan miehustan puolelle. 20 silmukkaa lisää miehustaan autoi mittasuhteita kummasti.

 Sitten niihin virkkuisiin. Villatakin valmistuttua virkkasin Pupulle pupun. Pupun ohje on Susan Cropperin kirjasta "Virkkaa uusvanhaa". Kirjan pupu oli niin suloinen, että se piti päästä tekemään.

 Tehdessä selvisi, miksi mallipupun toinen käsi oli tehty eriväriseksi kuin pupu muuten: kaksi kerää pinkkiä riitti justiin näin tehtynä. Pupu meinasi viedä tämän käsistä jo keskeneräisenä :)

 Pupu antoi pupulleen nimen Helena. Tässä Helena vielä sivusta. Helena on tainnut muistaa tulla ruoka-ajaksi kotiin, sen verran vatsaa löytyy. Helena on kuulemma Inka-nallen paras kaveri. Jotain samaa kaverusten ruumiinrakenteessa kieltämättä on.

Kehrännytkin olen, aina välillä. Kummallista, mutta nyöri tuntuu olevan jatkuvasti liian tiukalla nykyään. Olen jo pariin otteeseen vaihtanut pidemmän nyörin, kun aloittaessani sain olla jatkuvasti tiukkomassa nyöriä. Säie kyllä tuntuu ohenevan myös jatkuvasti, ja vaatiihan ohuempi säie enemmän kierrettä, siis enemmän jarruttelua. Hankin 200 grammaa merinoa, josta nyt on kehrätty 150 grammaa, ja kerrattu kaksisäikeiseksi.

 Pieni ongelma näiden lankojen kanssa tosin on: ensimmäinen 50 grammaa sisältää 64 m lankaa, toinen 50 grammaa 75 metriä ja kolmas 130 metriä. Mitenkäs näistä sitten mitään neulotaan? Tällä menolla viimeisestä 50 grammasta tulee jo 160 metriä. Tuskinpa kuitenkaan...

Ompeluksista on tällä kertaa vastuussa Tipu. Pala valkoista fleeceä, vähän valkoista lankaa ja täytevanua, neula, pari nappia, pala kangasta ja paljetti. Näistä aineksista Tipu kokkasi pienen kissan. Ihan itse. Tyttö vain hipsii omia aikojaan kellariin ja tulee sieltä tunnin päästä näyttämään aikaansaannoksiaan. Taitava Tipu! Neulominen tai virkkaaminen ei tosin tunnu kiinnostavan, ainakaan vielä. Ommellen saa nopeammin valmista.