torstai 5. huhtikuuta 2012

Tilkku- ja lankavarastojen tyhjennystä

Muistin pari viikkoa sitten, että minunhan piti tehdä tilkkupeitto vietäväksi Lappiin, kun kämpällä oleva ikivanha vuodesohva alkaa jo ikävästi repsottaa. Tilkkupeitolla saisi repsotukset mukavasti piiloon. Pääsiäiseksi piti saada valmista, joten hommiin oli ryhdyttävä. Peitto on tehty samalla pikatekniikalla kuin viime kesäiset muumipeitot. Kankaina käytin tällä kertaa vuosikausia tilkkuvarastossa marinoituneita sini- ja vihersävyisiä kankaita. Logiikka meni suunnilleen niin, että kun en näistä oikein tykkää, saan ne pois pyörimästä, kun Lapissa kuitenkin ollaan niin vähän, ettei peittoa tule juuri katseltua. Ei sillä, ihan nätti tämä minusta on, värimaailma vain ei ole oikein mieleinen.
Peiton koko on suunnilleen 160*160 cm. Käytin tällä kertaa ohutta täytevanua, että sain peitosta vähän kevyemmän ja pienemmän. Kulku kämpälle on sen haastavaa, että koolla ja painolla on merkitystä. Talvisaikaan autolla pääsee parin kilometrin päähän, siitä jatketaan moottorikelkalla, ketä kyytiin mahtuu ja loput väet suksessa.
Lankavarastoja tyhjentelin neulomalla alennuksesta ostamastani Novitan Rose Mohairista paidan. Pitsimalli on Neulojan käsikirjasta, muuten ihan omasta päästä. Pääntieltä aloitin, enkä taaskaan tiennyt aloittaessani, mitä tuleman pitää. Ja näin siinä sitten kävi. Investointi lankaan oli sen verran pieni, sekä rahallisesti että ajallisesti, että uskaltauduin tekemään hassun vinon helman. Ja kyllä nuo hihat ovat oikeasti ihan saman mittaiset...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Teetkö näitä ihania tilkkutöitä myös tilauksesta? Mihin sähköpostiosoitteeseen voisin lähettää tarkempia kyselyitä?

Ilosilmukka kirjoitti...

Juu, en ole tehnyt tilkkutöitä myyntiin. Olen oikeastaan ihan liian suurpiirteinen tilkkutöihin, eivätkä työni yleensä kestä lähempää tarkastelua ;) Lisäksi työ, opiskelu ja lapset työllistävät ihan riittävästi näinkin. Saattaisin kyllä tietää jonkun, joka voisi tehdä tilaustöitäkin. Voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen ilosilmukka(at)gmail(piste)com, jos kiinnostaa, niin katsotaan, kohtaavatko kysyntä ja tarjonta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta, mutta sainkin jo tilattua tilkkupeiton muuta kautta. Mukavaa kevään jatkoa. :)