maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulu tulla jollottaa

Tuleehan se joulu sieltä kuitenkin, vaikka kelit nyt ovat mitä ovat. Itsestäni huomaan, miten pakkanen ja lumi ja niiden mukana tuleva valo piristävät mieltä. Tänä vuonna, kun maa oli pitkään musta, joulu tuntui kaukaiselta, vaikka ihan lähellähän se jo on. Nyt ollaan sentään saatu lunta tänne Keski-Suomeen. Tosin viime päivien suojakelit ovat siitä osansa verottaneet, mutta maa on vielä enimmäkseen valkoinen. Nyt sääkartoilla on enemmän lunta kuin vettä ja pikkupakkastakin näyttää olevan luvassa.

Viime viikko vierähti taas koulussa, koepainotteinen viikko näin lukuvuoden lopussa olikin. Kummasti se aina vie naisesta mehut, ei tule blogattua, ei. Nyt alkaa kuitenkin olla koulutyöt tehtynä, ainakin muutamaksi päiväksi. Yksi koe siirtyi tammikuulle, joten kyllä tässä joulun jälkeen saa taas painaa nenää kirjaan. Mutta näiden joulunaluspäivien ajaksi aion unohtaa koulun tyystin. Nyt on joulusiivousten, -askartelujen ja -leipomisten vuoro! Käsi-ihottuma vaivaa tosin vielä niin, että eiköhän siivoilut ja leipomiset jää vähiin. Jos nyt jotain kuitenkin. Kummaa muuten, kun koulu loppuu, tuntuu siltä, että loma alkaa, vaikka työt toki jatkuvat vielä pari päivää ennen joululomaa. Osa-aika opiskelu taitaa kuormittaa enemmän kuin osa-aika työ.
Yhdet sukat tein vielä pukinkonttiin, nämä taisivat jo omistajansa löytää, terveisiä vaan isä-T:lle! Minä kyllästyin jo vuosia sitten pähkäilemään, mitä kukin haluaa/tarvitsee, mistä väristä pitää ym. Aloin tehdä sekalaisen kokoelman kaikenlaisia käsitöitä, mitä minäkin vuonna sattuu tulemaan. Tänä vuonna on tullut enimmäkseen jalkineita: sukkia ja tossuja. Laitan kokoelman koriin, josta sukulaiset saavat joulun alla valita mieleisensä. Pyrin tekemään pari ylimääräistäkin lahjaa, olisi sitten viimeisilläkin lahjottavilla vähän valinnanvaraa. Reilu viikko sitten juhlittiin Pupun nelivuotissynttäreitä ja lahjojen jakelu alkoi silloin. Isäntä on leiponut uuteen kotiin muuton jälkeen melkein kaiken talossa syötävän ruisleivän - mummonsa reseptillä - ja leipiä on lähtenyt myös joululahjoiksi. Ostolahjoja on hankittu lähinnä omille ja sukulaislapsille.

Ei kommentteja: