torstai 4. kesäkuuta 2009

Kukkia ja vauvanpeitto

Vanha omenapuu pihassa kukkii. Ja mahdottomasti kukkiikin! Tästä ylenpalttisuudesta hennoin leikata oksan sisällekin maljakkoon. Uusi Koti on saanut villapaidan. Tai ei ihan kokonaan vielä, ensi viikolla tulevat jatkamaan vielä jonakin päivänä.
Neuloin Cotton Luxus -langan lopuista vauvanpeiton. Koko suunnilleen 45x55 cm, malli on omasta päästä. Reunat ovat kahden krs:n korkuista helmineuletta ja keskustaan tein sydänkuvioita oikeilla ja nurjilla silmukoilla. (Kun oikein tarkkaan tihrustat, niin kyllä ne sydämet sieltä näkyvät.) Vähän muotopuolia noista sydämistä tuli... En viitsi purkaakaan. Mitähän seuraavaksi tekisi? Mitään tarpeellista ei tule mieleen. Täytyy varmaan koittaa keksiä jotain tarpeetonta, mutta kaunista varastosta löytyvistä langoista. Tässä peitto vielä kostutuksen jälkeen kevyessä pingotuksessa kuivumassa.

Tänään on ollut hirmuinen myräkkä. Meiltä meni sähköt poikki siinä kymmenen maissa aamupäivällä. Takaisin tulivat neljän jälkeen. Ruoanlaitto sujui onneksi puuhellalla, joka tätä nykyä jo vetääkin. Lisälämmityskään ei ollut pahitteeksi, kova tuuli jäähdyttää näin harvaa taloa aika lailla. Hyvin hellavanhus työntää lämmintä, kun muutaman kalikan pesässä polttaa. Jokohan pellin voisi laittaa kiinni?

Ei kommentteja: