lauantai 7. helmikuuta 2009

Räkätautia

Poika ja Pupu ovat olleet kipeinä. Poika oli muutaman päivän poissa koulusta lievän kuumeen takia ja Pupu on valvoskellut nyt kolme yötä putkeen. Uni tulee huonosti, kun nenä on tukossa. Tisuttelukin on vaikeaa, kun ei meinaa henki kulkea nenän kautta. Voi parkaa. Ja voi äiti- ja isäparkaa, kun nekin joutuvat valvomaan.

Eilen keikkailtiin omassa kirkossa. Jostain syystä Pohjalainen meni ihan plörinäksi. Kummasti. Ei ole ikinä, edes harjoituksissa, mennyt niin surkeasti. Höh! Muut kappaleet menivätkin sitten ihan totuttuun tapaan, ja henki oli hyvä. Se on kuitenkin pääasia. Oli mukava taas lauleskella! Jäi ihan sellainen tuntu, että kuulijoille jäi taskuun jotain, eikä itsekään tarvinnut ihan tyhjänä kotiin lähteä. Kiitos!

Sitten käsitöihin: tikuttelen Pupulle mekkoa.
Isoäidin tilkut on kivoja tehdä, mutta tämä helma on puuduttavan tylsää. Ainoa mielenkiinnon kohde on joka 10. krs tulevat levennykset. Yäk! Onneksi helmaa ei tarvitse tehdä kovin pitkästi, kun ei koko Pupukaan ole vielä kovin pitkä. Saa nähdä, riittääkö tuo luonnonvalkoinen lanka, vai pitääkö tässäkin soveltaa jotain.

Oma villatakki odottaa edelleen paitsi inspiraatiota, myös lankoja. Nyt täytyy shoppailua vähän lykätä. Sen sijaan pitäisi etsiä huivin ohje. Tarvitsen nyt ehdottomasti harmaan huivin, lankakin löytyy kaapista valmiina. Neulottua vai virkattua? Vähän kiinnostaisi Pacific Waves Shawl, mutta se on ehkä vähän raskas langalleni. Ihan toista tyyliä on sitten vaikka Stained Glass Wrap samoilta sivuilta. Taidanpa tulostaa muutaman ohjeen ja vetäytyä tutkiskelemaan niitä olohuoneen sohvalle.

Ei kommentteja: