maanantai 18. helmikuuta 2013

Sukkia ja lapasia

Etelä-Koreassa aloittamani Esther-sukat valmistuivat pari päivää kotiinpaluun jälkeen. Lankana on Novitan uusi Pikkusisko. Ihan kiva lanka, mukavan ohut, mutta värikartta ei ole minun mieleeni. Kartalta löytyy mustan, valkoisen, harmaan ja vaaleanruskean lisäksi vain pari pastelliväriä. Vaaleanvihreä oli ainoa väri, jonka jotenkin pystyin kelpuuttamaan.
 Esther-malli on Ravelrystä. Alla vielä kuva mallineuleesta. Kaunis malli, kiva tehdä vaikka koreankielistä telkkariohjelmaa katsoessa. Kierrettyjen silmukoiden takia mallineuletta tehdessä oli oltava sen verran tarkkana, että kovin jänniä filmejä ei näiden kanssa viitsi katsoa.
 Sain jouluna pari kiekkoa unelmaisen pehmeää suomenlampaan hahtuvalankaa. Kiekkojen värit eivät oikein ole minulle mieleen (juu, olen nirso värien suhteen) ja olen koittanut keksiä, mihin hahtuvat työntäisin. Sain melkein puolet vihreästä kiekosta menemään lasten Lovikka-lapasiin.
 Ylempi, isompi pari sopii suunnilleen eskarilaiselle, alemman, pikkuisen lapasparin vieressä näkyy se isompi pari. Lapasosaa harjasin vähän pörröisemmäksi. Lapaset on tehty kaksinkertaisesta hahtuvasta, pienemmät 4,5 mm:n puikolla ja isommat 5 mm:n. Isompi oli parempi.
En ole täysin tyytyväinen kirjontakoristeluihin. Toisaalta, nämä ovat ensimmäiset tekemäni Lovikka-lapaset, niin että menköön harjoittelun piikkiin. Seuraavalla kerralla tulee sitten parempia. Jäljellä olisi vielä iso kiekko harmaata ja reilu puolikiekkoa vihreää. Mitäs niistä? Lisää Lovikka-lapasia?

Ei kommentteja: