keskiviikko 31. elokuuta 2011

Maalailua

Meillä kalustus tuppaa olemaan vähän iäkkäämmänpuoleista. Itse asiassa uutena huonekaluliikkeestä ostettuja kalusteita talosta löytyy vain meidän ja Pojan runkopatjat ja sohvakalusto, josta aion hankkiutua eroon lähiaikoina. Uusia itse tehtyjä tai minun puuseppäisäni tekemiä kalusteita on myös muutamia. Muuten kalustus periytyy vuosikymmenten takaa ja on meille tullut mikä mistäkin. Nyt, kun kaikki huoneet alkavat olla valmiita, pitäisi saada kalusteet oikeille paikoilleen suunnilleen oikean näköisinä. Huonekalujen rapsutusta ja maalailua siis riittää.
Kirkkaan punainen sohvasänky sai vaaleanvihreän maalin ja muutti tupaan. Tämän värisenä se sopii paremmin sekä tummaa puolipanelia vasten että tuvan pöydän rinnalle. Sohva on yksi niistä harvoista kalusteista, jotka kuuluvat paikalta puretun talon kalustukseen ja on kuuleman mukaan hankittu taloon 50-luvulla. Pehmustepatja on toisesta samanlaisesta sohvasängystä, tosin uudemmasta. Tämä sohva on 180 cm pitkä, uudempi kymmenen senttiä lyhempi. Jouduin siis vähän lyhentämään patjaa päällisineen. Saatiin tupaan kaivattu pehmustettu pötköttely-/istumapaikka.
Tässä vielä yksityiskohta sohvan nurkasta. Suloiset nämä pyöreät nupit!

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Puusohvasi on Iskun valmistama Ruustinna. Meille sellainen on hankittu 70-luvulla. En tiedä, kuinka aikaisin valmistus on aloitettu.