tiistai 18. marraskuuta 2008

Lunta ja lievä hurahdus

Viikonloppu oltiin reissussa ja kun sunnuntai-iltapäivänä tultiin kotiin, piha näytti tältä:

Keskustassa on lunta pari senttiä, täällä reilusti kymmenen senttiä. Jeah! Lumi tuli kyllä pikkuisen huonoon aikaan: rakennuksella Isäntä oli laitellut kaiken valmiiksi maanantaista valua varten, eikä ollut älynnyt peitellä kunnolla. Sunnuntaiyönä Isäntä sitten viihtyikin sängyssä vain muutaman tunnin, muuten aika kului lumitöissä.

Ostin reissusta huovutusneulan pidikkeen ja neulat siihen. Ja maanantaina piti päästä paikalliseen askarteluliikkeeseen ostamaan villaa ja styroksipohjia. Tällaisia on saatu lasten kanssa aikaan eilisiltana:
Sydämet ja vasemmanpuoleinen pallo on minun tekemiä (Poika autteli punaisessa sydämessä), kaksi seuraavaa palloa on Tipun (niissä taas minä vähän auttelin) ja kaksi oikeanpuoleista on Pojan tekemiä. Kivaa ja helppoa! Sydämet eivät ole vielä valmiita, niihin tulee vielä jotain muutakin.

Ei kommentteja: